Teemu Pukki on tehnyt tällä kaudella 12 maalia Veikkausliigassa. Kuten Kymppipaikan viikoittaisella Top kuusi Veikkausliiga -palstalla tällä viikolla kirjoitettiin, on maalimäärä Pukin yhden kauden ennätys Veikkausliigassa.

Pukki on ollut muutenkin Veikkausliigan parhaimmistoa mm. lukuisilla maalisyötöillään. Miehen tähtistatus on edelleen kovaa luokkaa, ja kuvat ja nimikirjoitukset ovat tehneet kauppansa koti- ja vierasotteluissa.

Pukki on myös kiitettävästi aikaansa jakanut otteluiden jälkeen. Huuhkajien kaikkien aikojen maalitykki on kiertänyt kenttää tappioidenkin jälkeen junioreita ilahduttamassa. Hän kertoi kesällä Veikkausliiga-podcastissa syyn tälle.

– Se on osa esikuvana olemista. Tulee käytyä noissa paikoissa kerran, joissain kaksi kertaa tänä vuonna. Jos pystyn pienten poikien ja tyttöjen päivää piristämään sillä, että nimmarin annan, niin sen ihan mielelläni teen. Kun näkee sen hymyn sen nimmarin jälkeen, niin se on sen arvoista, hän sanoi.

Arvostettavaa toimintaa.

Halutuin joukkuekaveri

Pelaajienkin keskuudessa Pukin statuksella ja tekemisellä on painoarvoa. Veikkausliiga-podcastissa on tällä kaudella kysytty jokaiselta vieraana olleelta Veikkausliigapelaajalta, kenet pelaajan kukin vieras haluaisi omaan joukkueeseensa.

Podcastista on ilmestynyt tällä kaudella 25 jaksoa, joten otantaa alkaa jo olla. Veikkausliigapelaajat ovat maininneet yhteensä 16 eri pelaajaa, joista vain kaksi on saanut enemmän kuin yhden maininnan. Pukki on seitsemällä maininnallaan ylivoimainen ykkönen.

Hänet sanoivat ottavansa KuPS:n Petteri Pennanen ja Otto Ruoppi, Ilveksen Anton Popovitch, FC Hakan Mikael Almen, IF Gnistanin Joakim Latonen, FC Interin Jussi Niska ja IFK Mariehamnin Niilo Kujasalo.

– Olemme samanikäisiä ja maalintekijöitä tarvitaan aina, sanoi Pennanen.

– Kun pelasimme ensimmäisessä pelissä, niin vaikka hän ei tehnyt maalia, niin huomasin, että hän on edelleen todella hyvä pelaaja. Varmasti hän antaa HJK:n joukkueelle paljon. Olisi kivempi nähdä Teemu Pukki omassa kuin vastustajan joukkueessa, linjasi Popovitch.

– Tuhlaamme aika paljon maalipaikkoja, niin hän voisi olla meille hyvä, kertoi Almen alkukesästä.

Latonen laittoi asian hieman huumoriksikin.

– Kun meillä on noita legendoja, niin otetaan yksi legenda lisää. Haluaisin kyllä pelata, niin hän voisi istua penkillä.

Ruoppi taas nimenomaan haluaisi pelata Huuhkajalegendan rinnalla.

– Hän on kova maalintekijä ja vieläkin verkot heiluvat. Hän olisi hyvä tutkapari, nuori hyökkääjä sanoi.

– Olisi vaikeaa olla ottamatta Teemu Pukkia. Hän on edelleen äärimmäisen hyvä pelaaja, kehui Kujasalo.

Niskan kommentissa kuulsi se, että osalle nykyisen Veikkausliigan pelaajista Pukki on ollut parhaina vuosinaan ihailun kohde.

– Olisi siistiä pelata samassa joukkueessa, kun olen katsonut maajoukkueen pelejä ja fanittanutkin nuorempana, kun hän pelasi Valioliigassa.

Muut legendat varjossa

Muut Valioliigan kokeneet legendat jäivät yllättäen Pukin varjoon. Esimerkiksi KuPS:n Taneli Hämäläinen piti itsestäänselvyytenä sitä, että ottaisi Alex Ringin.

– Valitsen tavallaan ilmiselvän Alex Ringin. Peliesitykset ovat olleet vakuuttavia, ja hän on tehnyt paljon maaleja. Olisi hienoa kuulla tarinoita uran varrelta ja sitä kautta saisi hyviä keskusteluita ja oppisi häneltä, Hämäläinen sanoi yllättyen siitä, että oli ensimmäinen Ringin valinnut pelaaja.

Myös Roman Eremenko sai vain yhden maininnan, entiseltä joukkuekaveriltaan ja Ilvestä nykyään edustavalta Matias Ralelta.

– Monta kertaa treeneissä, kun hän veti puolivolleyta tai meillä oli rondoa, niin mietin, että mitä tuo jätkä tekee, että pystyy noihin suorituksiin. Paljonko siellä on toistoja ja paljonko se on lahjakkuutta. Sitä on hienoa seurata vierestä, Rale kehui.

Cisse kakkosena

Toinen enemmän kuin kerran mainittu pelaaja oli Ilveksen Joona Vetelin ja AC Oulun Niklas Jokelaisen valitsema KuPS:n Ibrahim Cisse.

– Hän on Veikkausliigan parhaita pelaajia. Hän on ollut aika dominoiva ja toisi varmuutta puolustuslinjaan, totesi Veteli.

– Hän puolustaa niin isoa tilaa, pystyy avaamaan pallon kanssa peliä ja on fyysisesti aika peto tässä sarjassa. Hän on älyttömän hyvä, perusteli Jokelainen.

FC Interin Albin Granlundin keväinen kommentti aiheeseen oli tässä hetkessä tarkasteltuna kauaskantoinen ja hyvin aikaa kestäneeksi osoittautunut.

– Meillä on jo niin hyvä joukkue, että emme tarvitse hirveästi. Tuntuu tyhmältä ottaa lisää, jos ei tarvitse, Granlund sanoi jo huhtikuun lopussa.

Pukkikin on siis podcastissa vieraillut. Hän antoi omalla valinnallaan kunnian takaisin hänet maininneelle ikätoverilleen.

– Ottaisin Petteri Pennasen. Jalka nousee hyvin ja hänellä on näkemystä syötellä hyvin. Häneltä saisi aika kivoja passeja, Pukki totesi podcastissa.