Syyskauden ensimmäisen UEFAn alaisen pokaalin kohtalo ratkaistaan keskiviikkona Udinessa, Italiassa. Moni voi kysyä, että mikä? Kyseessä on UEFAn Super Cup, jossa kohtaavat edellisen kauden Mestarien liigan voittaja sekä Eurooppa-liigan ykkönen. Edessä on siis kamppailu PSG vastaan Tottenham.
Kovin suuria palstamillimetrejä ei ole ottelulle annettu, ei Suomessa eikä muuallakaan. Super Cup on eräänlainen jäänne, keksintö, jonka myötä haluttiin saada yksi suurottelu lisää. Koskaan se ei ole sellaiseksi noussut. Vuosikausia Super Cup oli osa isompaa ja tärkeämpää kuviota, sillä aiemmin Mestarien liigan lohkot arvottiin ennen Super Cupia. Paikkana oli pitkään Lukas Hradeckyn nykyinen asuinpaikka Monaco ja Super Cupin näyttämönä Monacon stadion. Monaco oli näyttämönä 1998-2012.
Ottelun lipuista ei suoranaisesti kilpailtu. Stadionin oli harvoin finaalissa täynnä, vaikka supertähtiä oli kenttä täynnä. Jossain vaiheessa kello kilkatti jonkun päässä UEFAssa ja formaattia päätettiin muuttaa. Super Cupin finaalipaikkakunta lähti kiertäväksi, Monaco unohdettiin. Samalla muutettiin koko ottelun ajattelutapaa: aikaisemmin huippujoukkueet menivät ympäristöön, jossa arvostus oli mitä sattui, mutta seuraavaksi luotiin ympäristö, jossa huipputähtien pelaaminen on iso juttu.
Super Cupin finaaleja alettiin antaa eräänlaisina palkintoina sellaisille maille, joissa oli tapahtunut merkittävää stadionkehitystä ja osin myös maille, joissa suurseurat eivät käytännössä koskaan luonnollisista syistä vierailisi. Juuri tämän vuoksi Super Cup on pelattu esimerkiksi Skopjessa, Tbilisissä, Trondheimissa, Tallinnassa ja Helsingissä. Kaikilla näillä mainituilla paikkakunnilla Super Cup on ollut megatapahtuma, joka on herättänyt isäntämaassa valtavan kiinnostuksen – kuten täysi Olympiastadion muutaman vuoden takaa todisti.
Voittaa halutaan, mutta maltilla
Joukkueille ottelu on joskus näyttäytynyt pakkopullana. Voittaminen tietysti kiinnostaa, mutta harvemmin Super Cupin voittaminen on nostattanut kovin suuria tunteita faneissa tai pelaajissa. Juhlinta on ollut maltillista, osin siitäkin syystä, että Super Cupin ajankohta on niin lähellä kauden alkua. Ajatukset alkavat jo olla muualla. Mutta tilastot kertovat kuitenkin sen, että on kivempaa voittaa kuin hävitä. Super Cupin kautta aikojen menestynein joukkue on luonnollisesti Real Madrid, joka on vienyt pokaalin kuusi kertaa.
Alkujaan 1972 perustettu Super Cup pelattiin Eurooppa Cupin ja Cup-voittajien cupin mestareiden välillä. Kun UEFA poisti Cup-voittajien cupin ja perusti mammuttimaiseksi kakkoskilpailuksi uusitun UEFA Cupin, pelattiin ottelu Mestarien liigan voittajan sekä UEFA cupin mestarin välillä. Vuodesta 2009 finaali on ollut Mestarien liigan voittajan ja Eurooppa-liigan voittajan välinen mittelö.
Tänä vuonna pokaali kelpaa
Tämän vuoden Super Cup pelataan siis Italiassa ja ottelusta saattaa hyvinkin tulla varsin totinen taisto. PSG:n monien vuosien työ Mestarien liigan voittoon toteutui viime keväänä ja joukkue haluaa varmasti voittaa lisää. PSG eteni jo kesän aikana FIFAn seurajoukkueiden MM-finaaliin, mutta hävisi sen. Näin kauden alla PSG:n tähtisikermä tahtoo varmasti uutta arvometallia palkintokaappiinsa, joten todennäköisesti ranskalaiset ottavat finaalin hyvin tosissaan.
Vielä isommalla innolla peliin lähtee Tottenham. Spurs paikkasi umpisurkean kautensa voittamalla Eurooppa-liigan ja hankkimalla samalla tiketin tämän kauden Mestarien liigaan. Tottenhamia kiinnostaa ilman muuta minkä tahansa kilpailun voittaminen, myös Super Cupin. Spursin leirissä nimittäin tiedetään, miten vaikeaa voittaminen saattaa olla. Siitä on lontoolaisilla varsin paljon kokemusta.
Samalla ottelu käynnistää MTV:n jalkapallokauden. Mestarien liigaa odotellessa voi alkumakua tulevasta Euroopan jalkapallokaudesta ottaa Petri Pasasen juontamasta studiosta, jossa Mika Väyrynen ja Juho Rantala arvioivat joukkueiden voimasuhteita.
Kello 22.00 alkavan ottelun perusteella jalkapallofanit voivat sitten vetää oman johtopäätöksensä siitä, onko Super Cup aliarvostettu kilpailu vai onko finaalin maine täysin oikea – jonkinlaista pakkopullaa ennen kauden alkua vai himoittu pytty palkintokaappiin? Vuosien varrella on finaaleissa nimittäin nähty kumpaakin versiota.












