Miesten Suomen cupin finaali pelataan lauantaina Tampereella, Tammelassa. Palloliiton miesten pääkilpailu, ainoa Palloliiton järjestämä kilpailu, jossa Veikkausliigajoukkueet ovat mukana, huipentuu finaaliin. Antero Nymanin muistopokaalista ja cupin mestaruudesta pelataan, mutta taustalla olevat panokset ovat vähintään yhtä suuret, kirjoittaa Kymppipaikan jalkapallotoimittaja Panu Markkanen.
Palloliitto on lanseerannut Suomen cupien Superviikonlopun. Ajatus on jo käytännössäkin osoittautunut toimivaksi. Miesten Suomen cupin huomioarvo on perinteisesti suurin, mutta yhdistämällä kaikki finaalit samalle viikonlopulle Palloliitto on pystynyt nostamaan myös muiden cup-kilpailujen arvostusta. On ollut hienoa nähdä, että Palloliitossa on viime vuosina tartuttu määrätietoisesti Suomen cupien kehittämiseen – arvostus ja huomioarvo on noussut, mutta vielä on matkaa siihen, kuinka iso arvostuksen pitäisi olla.
Suomen cupin finaali ei vieläkään nouse suureksi puheenaiheeksi mediassa tai fanipalstoilla. Aika hämmentävää, ettei näin tapahdu. Miesten Suomen cupissa pelataan nimittäin todella isoista asioista, miljoonien eurojen arvoisista. Suomen cup on nimittäin oikotie Eurooppaan ja rahakkaisiin UEFAn cup-kilpailuihin. Voittaa cupin lauantaina HJK tai Inter, suuri helpotuksen huokaus kaikuu ainakin seurojen johtoportaassa. Yksi päätavoitteista, paikka ensi vuoden eurocupeissa, on taskussa – vaikka Veikkausliigaa on vielä pelaamatta kymmenen ottelua.
Eurocupien arvo rahallisesti on tullut parin viime vuoden aikana suurempaan ymmärrykseen. Suomessa pelattavista joukkuelajeista vain jalkapallossa on mahdollisuus tehdä eurocupien kautta oikeasti merkittävää tiliä. Tällä kaudella kaikki neljä eurocupeihin osallistunutta suomalaisseuraa kuittasivat yli miljoonan tuoton yksin UEFAn bonusrahoista, KuPS painelee Konferenssiliigan liigapaikan myötä jo yli kolmessa miljoonassa. Lisätuottoja tulee kotiottelujen lipunmyynnistä.
Iso osa kuvioita on myös siinä, että pelaajat saavat loistavia näyttöpaikkoja ja ne hyödyntämällä oma markkina-arvo kasvaa, samoin myyntiarvo. Tämän asian voi tarkistaa vaikkapa KuPS:n kassanhoitajilta. Seura myi aika monella miljoonalla viime kauden pelaajiaan, pitkälle eurocupeissa annettujen näyttöjen perusteella.
Eikö tuossa ole panosta riittävästi? Taloudellisessa mielessä on varmasti. Tietysti pelataan myös muista asioista. Vaikka suuri yleisö ei vieläkään osaa arvostaa tarpeeksi Suomen cupia, pelaajat ja valmentajat sekä seurat arvostavat sitä kyllä. Suomen cupin voitto noteerataan suureksi saavutukseksi ja cupin haluaa voittaa jokainen pelaaja urallaan. Kun finaali pelataan näin aikaisessa vaiheessa, voi cupin voittaja myös lähteä hyvin vapautuneesti tappelemaan Suomen mestaruudesta ja ensi kauden ”Mestarien polulle” pääsemisestä Veikkausliigan puolelle. Kuten aiemmin todettua, yksi päätavoite on jo taskussa.
Kuudestoista vai kolmas?
HJK on kautta aikojen menestynein cup-seura. Klubi on kiikuttanut Antero Nymanin Helsinkiin jo 15 kertaa. Inter on menestynyt Suomen cupissa myös hyvin – kalkkiviivoille asti. Lauantain finaali on seurahistorian kahdeksas, mutta voittoa Inter on juhlinut vain kahdesti. Kummankin polku finaaliin on ollut miltei samanlainen: neljä otteluvoittoa on tarvittu, sillä kumpikin sai lepovuoron kilpailun alussa eurocup-osallistumisen vuoksi – yksi lisäbonus tämäkin.
Interin finaalitie on ollut hieman hankalampi, sillä joukkue on pudottanut jatkosta kaksi Veikkausliigajoukkuetta, SJK:n ja VPS:n, kummankin vieraskentällä. HJK kohtasi matkalla finaaliin vain yhden Veikkausliigajoukkueen, Ilveksen välierissä kotikentällä.
Joka tapauksessa, kyseessä on todella lyhin tie Eurooppaan ja rahapatojen ääreen. Viisi voittoa tarvitaan: kummallakin on nyt neljä ja toisella finalisteista viisi lauantai-iltana.
Tapahtuma Tammelassa
Suomen cup pelattiin vuosikausia siten, että finaali päätti kauden. Pelipaikkana oli aikoinaan aina Olympiastadion. Mutta ajat muuttuvat. Olympiastadion on kolkko paikka pelata, koska se ei ole kertaakaan cupin finaalien historiassa lähellekään täysi. Tietysti pelaavien joukkueiden fanit ovat tuoneet tunnelmaa, mutta tyhjät penkkirivit ovat kuitenkin olleet tuttu näky. Sarjaohjelma on nykypäivänä niin vaativa ja kausi pitkä, ettei olisi mitään järkeä pelata finaalia sarjakauden jälkeen.
Nykyinen systeemi on siinäkin mielessä hyvä, että se antaa lisää spekuloimisvaraa myös Veikkausliigan loppukaudelle. Lauantaina tiedetään yksi eurocupeihin menevä joukkue ja kolme muuta paikkaa on jaossa. Interin tai HJK:n loppukauden menestys heijastuu suoraan siihen, millä sijoituksella europaikka Veikkausliigasta irtoaa.
Kumpikin muutos perinteisiin on perusteltu ja toimiva, sillä mennään. Tuleva Superviikonloppu on myös mainio läpileikkaus suomalaisesta jalkapallosta: miesten ja naisten cupin finaalien lisäksi ratkaistaan Regions Cupien sekä Roots Cupien voittajat miehissä ja naisissa. Myös nämä alempien sarjojen edustajat tuovat oman lisämausteensa viikonloppuun. Lisäksi nykysysteemi tarjoaa unohtumattoman elämyksen varsinaisessa cupissa menestyneille alempien sarjojen joukkueille – osallistumisen Suomen cupin Superviikonloppuun Tammelassa.