Naisten jalkapallon EM-lopputurnaus – EURO2025 – on edennyt vaiheeseen, jossa 16 joukkueesta on jäljellä enää neljä eli välieriin saakka tiensä selvittäneet maat. Ihan joka ennakkoveikkauksessa juuri tätä kvartettia ei tässä vaiheessa varmasti ollut, mutta isoja yllätyksiäkään ei ole toisaalta nähty.

Alkulohkoista jatkoon menneiden maiden osalta ei suurista yllätyksistä voi puhua. Yllättävintä kenties li Hollannin ”tuplasulaminen” toki ennakkoon kovimmassa lohkossa ja vastaavasti samassa lohkossa Englannin nousu aneemisen Ranskaa vastaan pelatun avausottelun jälkeen – toki hallitsevan mestarin kipuaminen jatkoon oli kaikkea muuta kuin yllätys.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Yllätyksestä ei voi puhua myöskään A-lohkon osalta, mutta jälkikäteen voi sanoa, että jos taivaanmerkit olisivat olleet hiukan toisessa asennossa, jatkoon olisivat voineet mennä lohkosta ihan mitkä maat vain. Nyt tähtikuviot olivat Norjan puolella ja emäntämaa Sveitsi sitten suisti Suomen kotimatkalle tunnetun dramaattisella tavalla.

Kahdessa muussa lohkossa Espanja ja Italia sekä Ruotsi ja Saksa hoitivat asiat täsmälleen ennakkokaavailujen mukaisesti eli etenivät jatkoon.

Puolivälierät

Puolivälierien avauksessa voisi ehkä todeta Norjan onnen päättyneen. Kaukana voitto Italiasta ei ollut, mutta tällä kertaa Norja joutui taipumaan tilastotappioon toisin kuin alkulohko-otteluissa. Norjan muutama huippuyksilö ei enää pystynyt joukkuetta jatkoon kantamaan ja joukkueena vahvemmin esiintynyt Italia otti ansaitun voiton.

Ruotsin ja Englannin välinen kamppailu muistutti hiukan lohkovaiheen avausottelua, jossa Englanti näytti alkuun täysin vastaantulijalta. Nousu kahden maalin takaa-ajoasemasta ja lopulta voittoon dramaattisessa rangaistuspotkukilpailussa kertoo kuitenkin sen, että pelin ajoittaisesta takkuilusta huolimatta Englanti on tosissaan puolustamassa mestaruuttaan alppimaassa.

Kolmannessa puolivälierässä tehtiin varmasti tietynlaista naisten EM-jalkapallon historiaa. Emäntämaa Sveitsin ja Espanjan välinen ottelu pelattiin Bernissä Stadion Wankdorfilla, mutta tietojen mukaan ainakin Zürichissä kaupunki oli täynnä omiaan kannustavia sveitsiläisiä. Se, ettei kova kotiyleisön tukikaan auttanut, ei ollut yllätys. Espanja oli kisojen alla suurin mestarisuosikki ja on vain vankistanut asemaansa. Sveitsi taisteli urheasti, mutta ei yksinkertaisesti voinut paremmalleen mitään.

Neljän puolivälierä oli sitten toisen tavoin dramatiikkaa täynnä. Kauniisti sanoen erikoinen suora punainen kortti ja rangaistuspotku näyttivät kääntävän ottelun Ranskalle jo alkuvaiheissa, mutta Saksa ei antanut periksi, tuli tasoihin vajaalla, piti ottelun tasoissa jatko-ottelua myöten ja vei sen lopulta rangaistuspotkuilla. Ranska hallitsi peliä, mutta Saksan kurinalainen ja aggressiivinen puolustuspeli nakersi ranskalaisten uskoa pala palalta ja lopulta voitto meni sittenkin kenties oikeaan osoitteeseen.

Välierät

Ensimmäisessä välierässä vastakkain ovat Englanti ja Italia. Kaavio suosii tässä kohden englantilaisia, sillä Stade de Genèvellä pelattavassa ottelussa on Italian hyvistä otteista huolimatta vain yksi suosikki. Jos Englanti pelaa edes likimain omalla tasollaan, finaalipaikan pitäisi olla varma. Italian rajat näkyivät varsin hyvin alkulohkon päätösottelussa Espanjaa vastaan – joukkue on hyvä, mutta ei kuitenkaan aivan huippua.

Toisessa välierässä Espanjaa voi varmasti pitää suosikkina, jota se on ollut turnauksen alusta saakka. Saksa on kuitenkin osoittanut vaarallisuutensa ja puolivälierässä myös sikeytensä, eikä tiedossa ole mitään Espanjan riemumarssia finaaliin. Espanja on sortunut ajoittain maalipaikkojen tuhlailuun ja Saksaa vastaan siihen ei ole varaa. Saksa osaa puolustaa ja osaa myös iskeä, kun paikka aukeaa.

Ja sen jälkeen tie on kahdelle viimeiselle maalle auki kohti sunnuntain finaalia Baselissa.