AC Oulu valmistautuu parhaillaan liigacupin finaaliin ja huhtikuussa alkavaan Veikkausliigakauteen. Se kohtaa finaalissa FC Interin ja on liigacupin otteluiden ja monien hyvien vahvistusten jälkeen yksi potentiaalisista joukkueista sijoittumaan liigassa kuuden parhaan joukkoon, mikä sen tavoitekin on.
Joukkueen kovimpia vahvistuksia ovat paperilla Miguel Santos, Juha Pirinen ja Rasmus Karjalainen. Urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela kertoi joukkueen rakentamisesta Kymppipaikka Extra -podcastissa.
– Minähän tulin suhteellisen myöhään joukkueen rakentamisen näkökulmasta tähän tehtävään, joka minulla on. Jos puhutaan marraskuun alusta, ollaan jo aluksi jo myöhässä. Totta kai ensin piti katsoa, mikä oli lähtötilanne. AC Oulussa pelasi 29 kenttäpelaajaa ja neljä maalivahtia viime kesänä. Se on mielestäni aivan liikaa! Vaihtuvuutta tulee jo senkin mukaan, että pelaajilla on optioita, ja niitä käytetään tai ei käytetä. Niistä päästään päävalmentajan kanssa helpostikin yhteisymmärrykseen. Edellisen kauden päävalmentajalla on kuitenkin parempi käsitys niistä pelaajista, jotka viime kaudella olivat mukana, hän aloittaa.
Joukkue rakentui täsmävahvistuksilla paikka kerrallaan. Alakerrasta aloitettiin.
– Sen jälkeen lähdetään yhdessä pohtimaan, mitä meidän joukkueemme tarvitsee. Olen katsonut AC Oulua ulkopuolelta aikaisemmin. Sen perusteella katsoin mitä ja millaisia pelaajia se kaipaa. Siellä oli selkeästi johtajuusvaje näkyvissä. Se oli asia, jota halusimme joukkueeseen.
– Maalivahti oli ensimmäinen positio, joka oli hakusessa. Miguel Santos osoitti viime kaudella olevansa yksi Veikkausliigan parhaista maalivahdeista. Maalivahtiasia saatiin aika nopeasti käsiteltyä. Se on iso asia joukkueelle ja varsinkin meidän joukkueellemme se oli iso asia.
Nurmelan laaja kontaktiverkosto toi Pirisen joukkueeseen. Pirinen ja Nurmela olivat yhtä aikaa maajoukkueessa, minkä ansiosta Nurmela tiesi, mitä AC Oulu saisi.
– Tarvitsimme vahvistuksia keskiakselille. Etsimme koko ajan johtavaa topparia. Kävi siinä mielessä vähän tuuri, että olimme Pirisen kanssa jo joulukuussa yhteydessä. Hän kyseli tilanteesta ja kerroin. Sekin natsasi sitten aika nopeasti ja pääsimme yhteisymmärrykseen tammikuussa. En ole nähnyt hänen pelaavan viime vuosina, mutta tiedän Huuhkajista, millainen persoon hän on. Oli helppo valinta totta kai.
Karjalaisen suhteen tilanne oli seuran kannalta helppo.
– Koko Suomi tiesi ”Rassen” tilanteen, että Seinäjoelle ei tullut jatkoa. Tiedän ja tunnen Rassen siitä lähtien, kun hän oli 12-vuotias. Sekin oli yksinkertainen ratkaisu.
Kasaaminen tapahtui totta kai yhteistyössä päävalmentaja Mikko Isokankaan kanssa.
– Laitamme valmentajan kanssa pelijärjestelmän ja yritämme etsiä joka paikalle pari pelaajaa ja sitten maalivahteja kolme. Meillä on ollut 20 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia edustusjoukkueessa. Meillä on totta kai hyvä tilanne siinä, että meillä on reservijoukkue, joka pelaa Ykkösessä. Siellä on nuoria pelaajia, jotka ottavat steppejä kohti Veikkausliigajoukkuetta, Nurmela sanoo.
Liigacupin finaali pelataan lauantaina kello 17.