Pahasta polvivammasta toipunut KuPS:n Samuel Pasanen on noussut kuopiolaisseuran avainpelaajien joukkoon loppusyksyn aikana.

Pasanen siirtyi täksi kaudeksi Savon sydämeen Lahdesta. Vasta 19-vuotias lahjakkuus myöntää Veikkausliiga-podcastissa, että kausi on ollut hieman erilainen kuin hän etukäteen suunnitteli.

– Ei olisi uskonut, että alkukausi on paketissa ja sitten pääsee pelaamaan debyytissä 23 000 katsojan edessä Kazakstanissa Tsämppäri-joukkuetta vastaan. Sen jälkeen pääsee Konferenssiliigaan, Suomen Cupin finaaliin ja taistelemaan Veikkausliigan mestaruudesta, Pasanen huomauttaa.

– Nyt kun miettii, niin olen tyytyväinen ja olen päässyt aika paljon pelaamaan, KuPS:n keskikentän moottori pohtii.

Pasanen huomauttaa, että loukkaantumisesta ei ollut pelkästään haittaa hänen urakehitykselleen.

– Tuntuu, että olen kehittynyt paljon. Loukkaantumisen aikana sai kehitettyä asioita, joita moni muu pelaaja ei pysty tekemään kesken kauden. Kaikki minuutit, mitä saan tällä hetkellä, niin otan vastaan. Pahin pelko oli, että ei pääse tällä kaudella pelaamaan, niin nyt olen päässyt jo 2-3 kuukautta pelaamaan, Pasanen sanoo.

Moni oli alkukeväällä valmis tuomitsemaan Pasasen kauden olevan kokonaan ohitse, mutta niin vain nuorukainen kampesi itsensä ratkaisupeleihin mukaan. Pasanen toteaa, että mitään yksittäistä syytä nopeaan kuntoutumiseen ei ole.

– Sen tiedän, että tein töitä sen eteen joka päivä, että pääsisin terveenä ja mahdollisimman hyvänä takaisin, Pasanen muistuttaa.

Nuorelle miehelle paikka oli tiukka, mutta nyt polvivaivat on selätetty.

– Opetti todella paljon, Pasanen kertaa loukkaantumistaan.

KuPS lähtee maaottelutauon jälkeisiin Veikkausliiga-peleihin piikkipaikalta ja seura jatkaa myös Konferenssiliigan lohkovaiheessa. Lisäksi toisen polven huippupelaajan ohjelmassa on Pikkuhuuhkajien tuleva EM-karsintaottelu Espanjaa vastaan.