Vuodenvaihteen siirtoikkuna on ollut vilkas myös Huuhkajien näkökulmasta. Mielenkiintoisia siirtoja on tullut jo koko joukko eikä olisi ihme, jos muutama vielä toteutuisi. Kyseessä on tietty jatkumo, sillä jo viime kesänä Huuhkaja-pelaajat siirtyivät vilkkaasti.

Tämä johtuu paljon siitä, että paljon nuoremman polven pelaajia etsii uralleen tämän hetken oikeaa paikkaa. Useampi kesän siirroista oli nimenomaan nuoremman polven siirtoja. Sama suuntaus jatkuu nytkin.

Kymppipaikka listaa toteutuneita siirtoja ja oman kappaleensa ansaitsee myös siirtoikkunalle ominainen spekulaatio-osasto.

Juhani Pikkarainen

Pikkarainen teki odotetun liikkeen ja siirtyi Veikkausliigasta eteenpäin. Viime kauden parhaaksi puolustajaksi kotimaisessa sarjassa valittu Pikkarainen vaihtoi maisemaan Ruotsiin. Siirtosaagan ensimmäinen osoite oli Brommapojkarna, mutta loppujen lopuksi seuraksi tuli Degerfors. Juhani Pikkarainen kävi siirron vaiheita läpi myös Kymppipaikan haastattelussa. Juhani Pikkarainen nousi Huuhkajiin viime syksynä.

Sauli Väisänen

Vuosien ajan Huuhkajissa eri vastuissa ollut puolustaja päätti ainakin toistaiseksi ulkomaan kierroksensa. Väisäsestä tuli ensi kauden Veikkausliigan yksi seuratuimmista pelaajista, kun uudeksi seuraksi valikoitui Ilves. Markku Kanervan valmennusaikana Väisänen oli aina Huuhkajien isommalla listalla. Välillä hän tuli valituksi, välillä ei, mutta myös pelivastuuta tuli viime vuosinakin.

Anssi Suhonen

Erilaisten loukkaantumisten kanssa paininut keskikentän sähikäinen on edelleen HSV:n pelaaja, mutta ilman suurta vastuuta Hampurissa. Suhonen teki järkevän ratkaisun ja hankki lainasopimuksen saman sarjan, Kakkosbundesliigan Jahn Regensburgiin. Sarjan jumbojoukkueen riveissä luulisi tulevan vastuuta – jos Suhonen vain pysyy ehjänä. Anssi Suhonen oli mukana syksyn Huuhkaja-otteluissa.

Casper Terho

Laituri ei saanut enää viime aikoina vastuuta Belgiassa, joten oli aika ottaa uusi suunta. Viime vuonna Huuhkajissa debytoinut, mutta vielä suurimmat mainetekonsa Pikkuhuuhkajissa tehnyt entinen HJK:n pelaaja siirtyi Saksan Kakkosbundesliigaan. Uusi seura on Paderborn, jolla on vielä hyvät mahdollisuudet pelata noususta Bundesliigaan. Ensimmäisten arvioiden mukaan peliminuutteja olisi luvassa. Myös Terho oli sivustomme haastattelussa siirron jälkeen.

Tomas Galvez

Manchester Cityn kanssa pitkän sopimuksen tehnyt Galvez oli yksi niistä pelaajista, joka siirtyi kesällä lainalle. Suuntana oli itävaltalainen LASK, mutta Galvez ei päässyt vakiinnuttamaan paikkaansa. Minuutit jäivät vähälle. Oli seuraavan askeleen aika: uusi osoite on Hollannissa ja maan toisen sarjatason Cambuur. Galvez pelasi syksyllä sekä Huuhkajissa että ratkaisupeleissä Pikkuhuuhkajien riveissä.

Tomas Galvez
Tomas Galvezin tie vie Hollantiin. Kuva: Jyri Sulander / SPL

Simon Skrabb

Jo konkariosaston Skrabb ei viime vuosina ole Huuhkajien listoilla näkynyt, mutta ainakin Markku Kanervan mukaan hän oli jatkuvasti seurattavien pelaajien joukossa. Nähtäväksi jää, mikä on vuosia Ruotsissa pelanneen Skrabbin status seuraavassa komennossa. Ruotsi vaihtui vuodenvaihteessa Kreikkaan ja Volosiin.

Noah Pallas

HJK:n laitapelaaja otti seuraavan askeleen urallaan ja lähti Norjaan. Osoite on Vålerenga. Pallaksen urakehitys on ollut mielenkiintoista seurattavaa, sillä ilman poikien ja nuorten maajoukkuekokemusta hän nousi Huuhkajien listoille ja pelaamaan. Askel Norjaan oli jälleen askel eteenpäin.

Jere Uronen

Huuhkajien kokeneeseen kalustoon kuuluva laitapuolustaja jätti Yhdysvallat ja Charlotten. Siirto takaisin Eurooppaan tapahtui jopa hieman yllättäen, sillä Urosen tiedettiin viihtyvän jenkkikuvioissa oikein hyvin. Uronen kertoi itse Kymppipaikalle, ettei ollut tarkoitus palata Eurooppaan, mutta AIK:n tarjous oli liian houkutteleva.

Jere Uronen
Jere Uronen palaa Ruotsiin. Kuva: Jyri Sulander / SPL

Onni Valakari

Pafos omistaa yhä Valakarin oikeudet, mutta matka jatkuu. Syksyllä Valakari pelasi AIK:ssa niin vahvasti, että hän teki paluun Huuhkajiin. Pelit eivät kuitenkaan jatku Ruotsissa vaan Yhdysvalloissa. Onni Valakarin seuraava askel on MLS ja San Diego FC.

Spekuloitavat

Useampi pelaaja on toteutuneiden siirtojen lisäksi spekulaatioissa mukana. Teemu Pukin ja Minnesotan välisistä neuvotteluista on uutisoitu – jos osapuolet pääsevät sopimukseen, nähtäneen Pukki Veikkausliigassa ja HJK:ssa.

Jesse Jorosen peliminuutit ovat olleet jäässä Veneziassa ja Jorosen nimi on nostettu erilaisiin siirtomietintöihin. Suunnaksi on tarjottu sekä Italiaa että Englantia.

Marcus Forssin seuraavaa askelta odotellaan, samoin Arttu Hoskosen, jonka sopimus Puolassa on päättymässä keväällä. Leo Walta on ollut huhujen kohteena. Myös loukkaantumisista kärsineen Leo Väisäsen pohditaan mahdollisesti etsivän uusia haasteita Austinin sijaan. Ja mitä tekee Glen Kamara? Vastuu pienentynyt Ranskassa ja huhupalstoilla on pohdittu Kamaran paluuta Englannin kentille.

Glen Kamara
Palaako Glen Kamara Englantiin? Kuva: Jyri Sulander / SPL

Iso kiinnostus on tietysti myös tulevaisuuden Huuhkajia kohtaan. Ennen kaikkea Matias Siltasen tilanne kiinnostaa. KuPS:in sensaation tiimoilta uusia ostajakandidaatteja ilmaantuu lähes päivittäin eikä ihme. Nähtäväksi jää, saavatko Veikkausliigan fanit nauttia Siltasen seuraamisesta vielä yhden kauden vai onko lähtö jo tämän siirtoikkunan asia?

Tämäkään lista ei tietenkään ole täydellinen. Siirtomarkkinat ovat aina täynnä yllätyksiä, todennäköisesti myös muutaman Huuhkaja-pelaajan tai -tarjokkaan osalta, joita ei tässä artikkelissa ole mainittu.