Mika Lehkosuo oli kuuma valmentajanimi Hongassa ja HJK:ssa sekä A-maajoukkueen valmennustiimissä. Lehkosuolle povattiin kovaa nostetta ja sellainen, HJK:n aikakauden ennakoitua nopeammasta päättymisestä huolimatta. Matka vei Norjaan – vuonomaassakaan asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan, mutta monipuolisissa tehtävissä toiminut valmentaja otti kaiken mahdollisen opin irti.
Tästä huolimatta Lehkosuon nimi oli jäähtynyt. Häntä ei enää näkynyt median esittelemillä short-listeillä, kun kuumimpia valmentajavakansseja jaettiin. Ei seurajoukkuetasolla, mutta ei myöskään maajoukkuetehtävissä. Kunnes Palloliiton urheilujohtajana toiminut Hannu Tihinen teki, ainakin toistaiseksi, viimeisen palveluksensa liitolle ja suomalaisella jalkapallolle.
Ennen siirtymistään FIFAn leipiin entinen Lehkosuon pelikaveri HJK:sta ja A-maajoukkueesta löi hihaässän pöytään: hän johti pestausoperaatiota, jolla Mika Lehkosuo tuotiin takaisin Suomeen ottamaan haltuunsa 21-vuotiaiden maajoukkueen, Pikkuhuuhkajat.
Pian nimityksen jälkeen ”Rautavuori” jatkoi matkaansa Gianni Infantinon leipiin, mutta Lehkosuo uusittuna painoksena oli jo tullut ja alkoi tehdä töitä. Nimitys nosti paljonkin kulmakarvoja, sillä monissa piireissä Banasta Norjassa Mikaksi jalostunutta jalkapallodosenttia pidettiin menneen talven miehenä. Eihän Bana-jalkapallolla mihinkään pötkitä…
Lehkosuo 2.0
Tarjolla ei enää ollutkaan Bana-jalkapalloa vaan Lehkosuo oli uusiutunut, oppinut ja kehittynyt. Tihinen tiesi mitä teki ja tunsi henkilön, jonka Juha Malisen seuraajaksi halusi ja tämän lisäksi myös osallistumaan koko poikamaajoukkuepolun kehittämiseen.
Tihinen tunnettiin hieman omapäisenä, mutta äärettömän määrätietoisena ja tavoitteellisena pelaajana. Samat määreet sopivat myös Lehkosuohon, joten tämä tieto johti siihen, että Tihinen sai maaniteltua jo varsin hyvin Norjaan juurtuneen Lehkosuon takaisin Suomeen.
Alku ei ollut ruusuilla tanssimista ja tietäjät taas tiesivät: mitä minä sanoin, eihän tästä mitään tule. Pikkuhiljaa, pala palalta, lehkosuomaisen määrätietoisesti ja pedantisti palaset loksahtelivat kohdalleen. Ja loppu onkin sitten historiaa. Mika Lehkosuosta tuli toinen valmentaja, joka on johtanut Suomen arvostettuun ja kovatasoiseen 21-vuotiaiden EM-lopputurnaukseen.
Ilolla ja asenteella
Vielä ilahduttavampaa on ollut nähdä, millaisella pelillä! Pelaajat pelasivat karsinnat uskoen itseensä ja osaamiseensa. Asenne oli raudanluja. Silti nähtiin jätkämäisiä suorituksia, hymyä ja rentoa tekemistä – kuitenkin niin, että jokainen oli selvästi sitoutunut sataprosenttisesti tavoitteeseen, johon Lehkosuon staffin ja pelaajien lisäksi uskoi kovin harva.
Yksi niistä, jotka tähän uskoivat, oli Hannu Tihinen. Kiitos Rautavuori. Viimeinen palveluksesi osoittautui neronleimaukseksi.
Avasit oven, josta Lehkosuo kumppaneineen marssi ryminällä sisään tehden samalla vuoden kovimman kotimaisen joukkuelajien uroteon.
Panu Markkanen
