Martti ”Mara” Kuusela kuuluu suomalaisen jalkapallon kansainvälisiin uranuurtajiin. Hänen pitkän valmentajauransa taustalla oli lähes kahden vuosikymmenen mittainen pelaajapolku, joka loi perustan myöhemmälle menestykselle myös ulkomailla.

Kuusela aloitti miesten sarjoissa jo vuonna 1962 kasvattajaseurassaan Rovaniemen Palloseura. Neljä vuotta myöhemmin hän debytoi pääsarjatasolla Mikkelin Palloilijoissa. Hyväkuntoisena ja hyökkäävänä keskikenttäpelaajana tunnettu Kuusela edusti uransa aikana myös useita kotimaisia huippuseuroja, kuten HJK:ta, HIFK:ta ja Hakaa.
A-maajoukkueessa hän ehti pelata kahdesti ennen peliuransa päättymistä 1970-luvun lopulla.

Pelaajauransa jälkeen Kuusela hakeutui valmentajakoulutukseen Kölniin, mikä oli suomalaisittain poikkeuksellinen ratkaisu. Ulkomailla hankittu koulutus toi nopeasti tulosta, sillä hän johdatti HJK:n tuplamestaruuteen vuonna 1981 ja siirtyi pian sen jälkeen Suomen maajoukkueen päävalmentajaksi.

Professoriksikin kutsutun Kuuselan johdolla Suomi oli lähellä historiallista arvokisapaikkaa vuoden 1986 MM-karsinnoissa. Joukkue taisteli tasaväkisesti kovassa lohkossa, jossa vastassa olivat muun muassa Englanti ja Romania, mutta jäi lopulta niukasti karsintapaikasta. Menestys toi Kuuselalle tunnustusta, sillä hänestä tuli ensimmäinen
jalkapallovalmentaja, joka valittiin Suomessa Vuoden valmentajaksi. Maajoukkuepesti päättyi vuonna 1987 näyttävään kotivoittoon Tshekkoslovakiaa vastaan.

1980-luvun lopulta alkaen Kuusela suuntasi ulkomaille. Hänen kansainvälisen uransa kohokohta nähtiin Unkarissa, jossa hän johdatti Honvedin mestaruuteen vuonna 1993. Samalla hän toimi sillanrakentajana suomalaisen ja unkarilaisen jalkapallon välillä, tuoden useita pelaajia Suomeen kontaktiverkostonsa kautta.

Myöhemmin 2000-luvulla Kuusela on tuli tutuksi myös asiantuntijana jalkapallolähetyksissä. Suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen Kuusela valittiin vuonna 2016.