Kun Matti ”Roto” Paatelainen (s. 1944) debytoi jalkapallon SM-sarjassa kaudella 1970, harva olisi arvannut, että 25-vuotiaasta hyökkääjästä kasvaa yksi sarjan tehokkaimmista maalintekijöistä – ja myöhemmin vielä akateeminen vaikuttaja. Paatelaisen ura on suomalaisessa jalkapallohistoriassa poikkeus, jossa kärsivällisyys, monipuolisuus ja oppiminen kulkevat käsi kädessä.

Paatelainen oli pitkään divarijyrä. Suolahden Urhossa, HPS:ssä ja HIFK:ssa pelannut hyökkääjä jakoi nuoruusvuosinaan aikansa jalkapallon ohella mäkihypyn, koripallon ja yleisurheilun kesken. Kun panostus lopulta kohdistui täysillä jalkapalloon, tulokset näkyivät välittömästi. HIFK:n paidassa SM-sarjadebyytti toi saman tien maalikuninkuuden: 22 osumaa kaudella 1970.

Työ vei Paatelaisen kaudeksi 1973 Valkeakoskelle, missä hän siirtyi Hakan riveihin. Kapteeninnauha seurasi mukana, samoin maalit. Hakan kultavuodet huipentuivat kauteen 1977, jolloin Paatelainen juhli sekä Suomen mestaruutta että cup-voittoa – ja kruunasi uransa neljännellä maalikuninkuudella.

Myös A-maajoukkueessa Paatelainen oli luottopelaaja. 47 ottelua ja 11 maalia kertovat hyökkääjästä, joka vastasi paineeseen ja johti esimerkillään. Kapteenin rooli tuli tutuksi myös sinivalkoisissa.

Jos Paatelaisen pelaajapolku oli epätavallinen, vielä yllättävämpi oli tie pelikenttien jälkeen. Yhtyneiltä Paperitehtailta alkanut työura sai jatkoa akateemisessa maailmassa, kun Paatelainen suoritti yliopistotutkinnon Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Tutkijana hän toimi useissa hankkeissa ja hoiti myös vuoden mittaisen sijaisuuden Tampereen yliopiston kasvatustieteiden professorina. Kenttien johtajasta tuli luentosalien asiantuntija.

Jalkapallo kulkee vahvasti myös suvussa. Paatelaisen pojista tunnetuin on Mika-Matti ”Mixu” Paatelainen, joka teki pitkän uran A-maajoukkueessa sekä pelaajana että valmentajana. Myös Mikko ja Markus Paatelainen pelasivat jalkapalloa ammatikseen, jatkaen perheen perinnettä.

Matti Paatelainen valittiin suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen vuonna 2010. Tietynlaista historiaa tehtiin 2025, kun ”Roton” poika Mixu Paatelainen nimettiin myös Hall of Fameen – tätä kautta syntyi ensimmäinen Hall of Fame isä-poika -nimitys.

Teksti: Jukka Malm