Vuonna 1936 syntynyt ja edelleen Valkeakoskella tarkasti jalkapalloa seuraava Juhani ”Jussi” Peltonen on yksi suomalaisen jalkapalloilun merkittävimmistä pioneereista, jonka ura ulottui 1950-luvulta 1970-luvun alkuun. Hän oli taitava ja monipuolinen pelaaja, joka teki pitkän uran niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja jatkoi myöhemmin panostaan suomalaisen jalkapallon hyväksi myös kentän ulkopuolella.
Peltonen teki SM-sarjadebyyttinsä 17-vuotiaana Valkeakosken Hakassa ja ensimmäisen A-maajoukkueottelunsa hän pelasi vain vuotta myöhemmin. Peltonen kävi harjoittelujaksolla Jugoslavian Belgradissa 1950-luvulla paperipatruuna Juuso Waldenin järjestämänä, ja Peltonen oli seuraavat vuodet sekä maajoukkueen että Hakan luottopelaajia.
Kesällä 1964 Peltonen teki kaksi maalia Hans Tilkowskille, joka oli Saksan maajoukkueen huippumaalivahti. Ensimmäinen noista maaleista syntyi Pohjola-Muu Eurooppa -näytösottelussa Kööpenhaminassa, jälkimmäisen MM-karsintaottelussa Helsingissä. Maalit johtivat siirtoon Saksan Bundesliigaan HSV:n riveihin, jossa Peltonen muodosti kehutun tutkaparin Uwe Seelerin kanssa.
Paluu Hakaan koetti Saksassa ”Lumijänikseksi” nimetyllä Peltosella kahden Bundesliiga-kauden jälkeen, kun sopimusneuvottelut eivät johtaneet tulokseen. Kaksi kautta Bundesliigassa toivat 38 ottelua ja niissä Peltonen viimeisteli kuusi maalia.
Suomessa Peltonen pelasi SM-sarjassa Hakan paidassa 304 ottelua ja onnistui maalinteossa 109 kertaa. A-maaotteluita valkeakoskelaiselle kertyi 68 ja maaliverkko heilui noissa peleissä kymmenesti.
Suomen mestaruudet Peltonen voitti vuosina 1960 ja 1962 sekä Suomen cupin vuosina 1955, 1959, 1960, 1963 ja 1969. Vuoden jalkapalloilija hän oli Suomessa vuosina 1960, 1962, 1964 (Palloliitto & Urheilutoimittajat) sekä 1965 (Urheilutoimittajat).
Peltonen aloitti uransa nopeana ja laukaisuvoimaisena laitahyökkääjänä, mutta uransa loppuvuosina hän siirtyi enemmän pelinrakentajan rooliin. Tämä kertoo hänen jalkapalloälystään ja kyvystään uudistua pelaajana.
Peliuransa jälkeen Peltonen toimi Yhtyneiden Paperitehtaiden palveluksessa myyntimiehenä ja erilaisissa valmennustehtävissä lähinnä Pirkanmaan alueella. Peltonen oli yksi Suomen Jalkapallomuseon perustamisen alullepanijoista 1990-luvun alussa.
Pro Urheilu -palkinto Peltoselle myönnettiin 2005 ja Palloliiton Gladiaattoriksi hänet nimettiin kolme vuotta myöhemmin. Hall of Fameen Peltonen valittiin vuonna 1994.
Jukka Malm