Max Viinioksa (1905–1977), lempinimeltään ”Murtaja”, oli yksi suomalaisen jalkapallon merkittävimpiä hahmoja sotienvälisinä vuosikymmeninä. Helsingissä syntynyt, elänyt ja kuollut Viinioksa oli vankkarakenteinen ja pelityyliltään poikkeuksellisen fyysinen sivutukimies, jonka ura jätti pysyvän jäljen niin kentillä kuin niiden ulkopuolella.
Viinioksa aloitti jalkapallouransa Helsingin Jalkapalloklubissa (HJK), jonka riveissä hän voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 1925. Suurempaan tunnettuuteen hän kuitenkin nousi siirryttyään paikallisvastustaja Helsingin Palloseuraan (HPS), jossa hänen pelityylinsä sai lempinimen ”Murtaja” – kuvaava viittaus hänen fyysiseen ja suoraviivaiseen pelaamiseensa teknisemmän syöttöpelin keskellä. HPS:ssa mestaruuksia tuli vuosina 1927, 1929, 1932, 1934 ja 1935
Viinioksa pelasi 50 A-maaottelua jalkapallossa, määrä, joka oli aikanaan erittäin kunnioitettava. Maaotteluissa Viinioksa onnistui kertaalleen maalinteossa. Hänen uransa monipuolisuus näkyy siinä, että hän edusti Suomea myös jääpallossa ja kuului lisäksi ensimmäiseen Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen vuonna 1928, mikä on harvinaista jopa tuon ajan urheilijoille.
Pelaajauran jälkeen Viinioksasta tuli jalkapallon ja jääpallon kansainvälinen erotuomari. Hän oli myös aktiivinen seuratoimija, erityisesti HPS:ssä, jossa hänen vaikutuksensa ulottui 1960-luvulle asti. Hänen tehokas pelaajarekrytointinsa oli merkittävässä roolissa HPS:n viimeisissä suuruuden vuosissa, ja tästä työstä hänet palkittiin nimittämällä hänet seuran kunniapuheenjohtajaksi.
Max Viinioksa oli esimerkki varhaisen suomalaisen urheilun monilahjakkuudesta, joka teki vaikutuksen niin kentällä, kentän laidalla kuin hallintopuolella. Hänen elämäntyönsä jätti pysyvän jäljen HPS:n ja suomalaisen urheilun historiaan.