Yksi suomalaisen jalkapallohistorian merkkihenkilöitä on mies, joka ei tiettävästi koskaan potkaissut palloa – ei ainakaan kilpailullisessa mielessä. Hänen meriittinsä ovat taustatyössä ja sitä kautta suomalaisessa jalkapallohistoriassa. Mihin Juuso Walden vaikutusvaltansa ulotti, syntyi paikkakunnalle myös jalkapalloseura. Sekä yleensä koko joukko värikkäitä tarinoita, joista osa on tiettävästi tosia.

Vuorineuvoksen tunnetuin luomus on Valkeakosken Haka, nykyisin FC Haka. Harvempi tietää, että Juuso Walden oli myös MyPa:n ja esimerkiksi Jämsänkosken Ilveksen takana sekä monen muunkin lajin ja yksilöurheilijan taustatekijänä.

Juuso Walden (1907–1972) seurasi Erik von Frenckelliä Suomen Palloliiton puheenjohtajana vuonna 1953. Waldenin ajanjakso Palloliiton nokkamiehenä kesti peräti kymmenen vuotta. Tämän ajanjakson näkyvin – ja yhä voimissaan oleva – uudistus oli Suomen cupin perustaminen. Englannissa jalkapallon merkityksen ihmisille – ja miksei myös bisnekselle – havainnut Walden nimesi myös Suomen cupin himoitun pokaalin yhden lähipiiriläisensä mukaan. Pokaali tunnetaan Antero Nymanin muistopokaalina.

Toinen merkittävä saavutus oli saada sopu aikaan TUL:in seurojen kanssa 1956, aikana, jolloin poliittiset näkemyserot repivät muuta urheilukenttää. Lisäksi Suomessa aloitettiin Juuso Waldenin valtakaudella voimakas panostus junioritoimintaan.

Parhaiten Juuso Walden personoituu kuitenkin Hakaan. Walden tunnettiin ennen kaikkea Valkeakosken tehdaspatruunana mutta myös suomalaisen jalkapallon edelläkävijänä. Vuorineuvos toimi Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n toimitusjohtajana vuosina 1940–1969. Hän teki Valkeakosken Hakasta esimerkillisen tehdasjoukkueen sekä yhden SM-sarjan menestyneimmistä seuroista. Waldenin elinaikana Haka voitti Suomen mestaruuden kolme kertaa (vuosina 1960, 1962 ja 1965). Suomen cupeja Haka voitti useita Waldenin valvovan silmän alla, luonnollisesti myös kautta aikojen ensimmäisen Suomen cupin vuonna 1955.

Patruunan aikakaudella oltiin Valkeakoskella kohtuullisen lähellä ammattilaisuutta. Paperitehdas ja sen liitännäiset tarjosivat oivallisia mahdollisuuksia yhdistää työ ja huippujalkapallo. Tämän voi tietysti lukea niin, että välillä tilanne oli se, ettei työ saanut liikaa häiritä jalkapalloa. Waldenin luoma paperitehtaan ja seuran läheinen yhteistyö kantoi vielä vuosikymmeniä Waldenin kuoleman jälkeen, mutta on nykypäivänä, muiden tehdasjoukkueiden tapaan, kutistunut enemmänkin paikallistason sponsoroinniksi.

Juuso Waldenin jälkeläisistä moni on ollut erinäisissä tehtävissä jalkapallon parissa. Yksi on päässyt jopa potkaisemaan palloa oikein kilpailullisissa olosuhteissa. Juuso Waldenin tyttärentyttären poika on Janne-Pekka Laine, joka muistetaan Hakan keskikentältä sekä nykyään Turkin ammattilaiskentiltä.

Walden valittiin Suomen Palloliiton ainaisjäseneksi vuonna 1947 ja suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen hänet nimitettiin vuonna 1997.

Jukka Malm