Suomen Palloliiton pääsihteerinä vuosina 1966-1978 toiminut Erkki Poroila (1921–2012) oli Sotakorkeakoulun käynyt eversti, joka palveli 1950-luvulla Lontoossa ja 1960-luvulla Varsovassa sotilasasiamiehen tehtävissä.

Työ ulkomailla kehitti vahvan kielitaidon, joka osoittautui erittäin hyödylliseksi myöhemmässä urheiluhallinnossa. Ennen pääsihteeriksi valintaa Poroila toimi Palloliiton ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä. ”Jalkapalloeversti” johti Palloliittoa aikana, jolloin kansainväliset suhteet jalkapallossa kasvoivat merkittävästi.

Pääsihteerikautensa jälkeen Poroilan rooli laajeni vahvasti kansainväliseen jalkapallo- ja urheiluhallintoon. Hän ei ainoastaan edustanut Suomea, vaan oli aktiivisesti mukana globaalien urheilutapahtumien järjestämisessä ja viestinnässä, mikä osoittaa hänen osaamisensa arvostusta kansainvälisesti.

Poroila toimi lehdistöpäällikkönä jalkapallon vuoden 1986 MM-kisoissa Meksikossa ja hän otti myös osaa erilaisiin järjestelytehtäviin vuoden 1984 EM-kisoissa, vuoden 1985 nuorten MM-kisoissa sekä Soulin olympialaisissa 1988.

Palloliitossa Poroila vaikutti kansainvälisenä neuvonantajana ja erilaiset delegaattitehtävät ulkomailla hyödynsivät säännöllisesti hänen osaamistaan ja kontaktejaan. Poroila toimi urallaan FIFA:n kilpailuvaliokunnan jäsennä ja hallinnon kouluttajana, UEFA:n kurinpito- ja valitusvaliokunnan jäsenenä sekä FIFA:n ja UEFA:n ottelutarkkailijana.

Palloliitto arvosti Poroilan toimintaa liiton tehtävissä laajasti ja nimesi hänen Suomen Palloliiton kunniapääsihteeriksi. Suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen hänet nimettiin vuonna 2003. Suomen Jalkapallomuseossa voi tutustua Poroilan laajaan jalkapalloaiheiseen kokoelmaan niistä muistoista, joita hän uransa aikana vastaanotti.

Jukka Malm