Vaasan oma poika Lars ”Lasse” Näsman (1943–1995) ehti vajaassa vuosikymmenessä tehdä historiaa kahdessa lajissa. Jalkapallossa hänestä tuli Suomen ensimmäinen ammattilaismaalivahti, jääpallossa maailmanmestaruusmitalisti. Näsman nousi omalla pelipaikallaan maan parhaaksi molemmissa lajeissa. Hän oli myös viimeinen suomalaisurheilija, joka edusti maajoukkuetasolla sekä jalkapallossa että jääpallossa.
Näsmanin nousu huipulle alkoi Vaasassa, jossa hän vartioi VIFK:n maalia ensimmäisen kerran 18-vuotiaana. Läpimurto tapahtui kuitenkin vasta 1965, kun hän siirtyi Lahden Upon Palloon. Seura panosti vahvasti menestykseen, ja kunnianhimoisen ympäristön siivittämänä Näsman nousi nopeasti maajoukkueen ykkösmaalivahdiksi.
Torjunnat Italiaa ja erityisesti Puolaa vastaan nostivat Näsmanin kansainväliseen tietoisuuteen. Suomen 2–0-voitto Puolasta vuonna 1965 oli maan ensimmäinen voitto MM-karsinnoissa – ja maalilla seisoi Näsmän.
Kauden 1968 paluu maakuntasarjassa pelanneeseen VIFK:hon vaikutti ensi alkuun uran takapakilta, mutta jo seuraavana vuonna Näsman tarttui elämänsä tilaisuuteen. Hän siirtyi Hollantiin, Cambuurin riveihin, pelaamaan ammattilaisena maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kahden kauden ajan suomalaisvahti piti pintansa hollantilaiskentillä ennen paluutaan takaisin Suomeen.
Vuonna 1971 Näsman edusti HIFK:ta ja pelasi samalla uransa viimeiset A-maaottelut. Jäähdyttelyvuodet kuluivat Tammisaaressa EIF:n paidassa, mutta kentillä miehen vaikutus ei himmentynyt.
Talvisin Näsman loisti toisella areenalla. Jääpallossa hän torjui Suomen maajoukkueessa MM-hopealle vuonna 1967 ja MM-pronssille 1969. Hänet valittiin vuoden jääpalloilijaksi kahdesti (1966 ja 1967), mikä kruunasi hänen asemansa lajin kotimaisena huippuna.
Kahden lajin huipputasolla esiintyminen oli harvinaista jo 1960-luvulla ja nykyisin se on lähes mahdotonta. Näsman valittiin Hall of Fameen vuonna 2007.