Vietetään vasta tammikuun kolmatta päivää, mutta kuun siirtoikkuna on ollut jo suomalaisittain vilkas.

Tuorein sinivalkoinen siirtouutinen on Anssi Suhosen lainasiirto HSV:stä 2. Bundesliigan jumbona oleva Jahn Regensburgiin, joka tiedotti siirrosta tammikuun 3. päivänä. Suhonen on ollut HSV:n organisaatiossa vuodesta 2017, jolloin hän oli 16-vuotias.

Suhosen viime vuodet ovat olleet vammojen täyttämiä ja hän pelasi tällä kaudella HSV:n edustuksessa 2.Bundesliigaa vain yhdessä ottelussa. Hän pelasi kakkosjoukkueen riveissä Regionalliga Nordissa 13 ottelussa tehden neljä maalia.

– SSV Jahn on tavoitellut minua intensiivisesti. Siksi olen hyvin tyytyväinen, että laina on onnistunut. Tavoitteeni on jatkaa kehittymistä Regensburgissa, saada harjoitella paljon ja pelata menestyksekäs kauden toinen puolisko, jotta säilymme liigassa, Suhonen sanoi seuran sivuilla.

Saksasta on kuulunut muitakin uutisia. Casper Terho siirtyi lainalle Belgian liigan Union St.Gilloisesta 2. Bundesliigan SC Paderborn 07:ään. Terho pääsee mukaan Bundesliigan nousutaisteluun, sillä Paderborn on vain pisteen päässä suoran nousijan paikasta, kun kausi jatkuu toisella puolikkaallaan tammikuun 17. päivänä.

Casper Terho
Casper Terhon ura jatkuu Saksassa. (Kuva: All Over Press)

Terho on Kymppipaikka.fi-sivuston haastattelussa lauantaina.

Simon Skrabb on jättänyt Ruotsin jälleen taakseen, kun Kreikan pääsarjaseura Volos tiedotti hankkineensa Skrabbin riveihinsä. Näin Skrabb palaa jälleen Etelä-Eurooppaan edustettuaan tammikuusta 2020 seuraavan vuoden lokakuuhun Italian kahdella ylimmällä sarjatasolla tuolloin pelannutta Bresciaa.

Volosista alkaa itse asiassa tulla aikamoinen ”suomalaisseura” Kreikan liigassa, sillä aiemmin organisaatiossa on nähty Nikolai Alho ja maalivahtivalmentajana hetken aikaa Antti Niemi, ja seuran nykyinen päävalmentaja on AC Oulussa omaa sirkustaan viime kaudella Veikkausliigassa pitänyt Konstantinos Bratsos.

Huuhkajien siirtoja sopii odottaa

Kevät tuonee siirtoja myös Huuhkajien avauskokoonpanon miehille. Kansojen liigassa täydet minuutit topparina urakoineen Arttu Hoskosen sopimus Puolan Ekstraklasan Cracovian kanssa päättyy keväällä, ja Hoskonen ilmoitti hiljattain Kymppipaikka.fi-sivuston haastattelussa, että uusi osoite on kauden jälkeen todennäköinen.

– Kaikki on aika auki. Voi olla, että jatkan Puolassa, mutta en pidä sitä todennäköisimpänä juuri sen takia, että kaksi ja puoli vuotta tulee täyteen ja haluaisin kokea jonkin muun maan ja jotain erilaista futista. Katsotaan, kaikki on auki tässä vaiheessa. Hyvin on aikaa, eikä ole mikään kiire tehdä päätöksiä, hän sanoi joulun alla.

Glen Kamaran siirrolla Valioliigaan on spekuloitu siitä asti, kun Huuhkajien luottopelaaja alkoi saada enenevässä määrin vastuuta ja peliaikaa Glasgow Rangersissa. Tällä hetkellä mies on Ranskan Ligue 1:n Rennesissä, mutta sen jälkeen, kun Jorge Sampaoli tuli seuran päävalmentajaksi marraskuun 11. päivänä, on Kamara ollut Rennesin avauksessa vain Sampaolin ensimmäisessä liigaottelussa.

Englannista on alkanut kantautua tietoja, joiden mukaan säilymiskamppailussa mukana olevat Southampton ja Ipswich olisivat kiinnostuneita Kamarasta. Myös Championshipista nousua havittelevat Burnley, Sunderland ja Middlesbrough olisivat kiinnostuneita Kamarasta.

Glen Kamara
Joko viimein Valioliigaan, Glen Kamara? (Kuva: Jyri Sulander / SPL)

Asiasta uutisoi itsenäisen jalkapallosivusto TBR Footballin siirtosisäpiiriläinen Graeme Bailey. Ei savua ilman tulta -vivahteen asiaan tuo se, että kunnianarvoisa BBC on siteerannut uutista.

Mitä tekee Teemu Pukki? Kuten joulun alla spekuloin, on paluu koti-Suomeen ja Veikkausliigaan täysin mahdollinen. Tällöin osoite olisi HJK. Elokuussa 2011 alkanut ulkomaiden kierros olisi sitä myöden paketissa ja Pukki saisi hurmata uransa viimeisinä vuosina vielä kotimaista jalkapalloyleisöä.

Yleisön reaktiot syksyn maaotteluissa miehen nimen kuuluessa kuulutuksissa ja hänen tullessaan kentälle, olivat sitä luokkaa, että suuri yleisö ei ole unohtanut Suomen kaikkien aikojen miesmaajoukkuepelaajan EM-kisoihin Huuhkajat vieneitä urotekoja. Samalla Pukki saisi peliajan myötä maajoukkueessakin mahdollisuuden vielä yhteen nosteeseen, jota ei MLS-penkkiä kuluttamalla tule.

Vielä yksi penkille jämähtänyt suomalaispelaaja seurassaan on Jesse Joronen. Miehen edellinen ottelu Serie A:ssa oli lokakuun 4. päivänä, eikä kokenut ja pelinälkäinen Joronen varmasti sanoisi ainakaan neuvottelumahdollisuuksille ”ei”, jos sopiva seura lähestyisi.

Ketkä lähtevät Veikkausliigasta?

Veikkausliigasta ovat ovet käyneet ulkomaille taas tutun tiuhaan tahtiin, mutta suurimmaksi osaksi kyse on ollut ulkomaalaisvahvistusten poistumisista ja vieläpä lainapestien päättymisen merkeissä. Tämä on koskenut myös joitain suomalaisia, esimerkiksi SJK:sta lainan jälkeen Lecceen palaavaa Eetu Mömmöä.

Merkittävimmät suomalaisnimet, jotka ovat lähteneet varsinaisilla siirroilla ulkomaille, ovat KuPS:sta Hollantiin ADO Den Haagiin siirtyvä Taneli Hämäläinen ja De Graafschapiin lähtevä Seth Saarinen sekä FC Interistä Allsvenskaniin tulevaksi kaudeksi nousseeseen Östers IF:ään lähtenyt Matias Tamminen.

Superlupaus Matias Siltanen lienee seuraava KuPS:n jättävä pelaaja, jos KuPS saa jostain seurasta haluamansa korvauksen. Kyseessä on sen luokan talentti, että liian halvalla häntä ei saa päästää lähtemään.

Toinen Veikkausliigan tähtiluokan lähtökuopissa oleva pelaaja on Ilveksen Juhani Pikkarainen, jota viedään vahvasti Allsvenskanin Brommapojkarnaan.

Panu Markkanen