Fulham on Valioliigassa kuuden ottelun jälkeen sarjataulukon viimeisenä. Se on yksi kolmesta voitottomasta joukkueesta ja saldona on vain kaksi tasapelipistettä. Seuraavaksi se lähtee hakemaan ensimmäistä voittoaan sarjanousija Hullin kustannuksella.
Antti Niemi on seurannut entisen seuransa alkukautta tarkalla silmällä.
– Viimeisin tappio Ipswichille oli raskas ja kuvaava, sillä Fulham johti ottelua vielä loppuminuuteilla häviten kuitenkin lopulta 1-2, Kymppipaikan asiantuntija sanoo ANA-lyysissään.
Niemen mukaan joukkue ei ole ollut niin huono kuin mitä sarjataulukosta voidaan lukea. Manageri Alvaro Arbeloa on yrittänyt muokata Marco Silvalta perimäänsä joukkuetta pelitavaltaan hyökkäävämmäksi.
– Tässä onkin yksi keskeinen ongelma. Joukkue yrittää pelata uudella tavalla, mutta ei osaa vielä puolustaa sen vaatimalla tavalla, Niemi linjaa.
Lauantainen vastustaja on aloittanut kautensa pirteästi ja on yhdeksän pisteensä turvin peräti kahdeksantena ja jopa Liverpoolin edellä ennen viikonlopun otteluita. Fulham-Hull pelataan lauantaina kello 17. Koko Valioliigakierros tulee tuttuun tapaan Viaplaylta suorina lähetyksinä.
Koko ANA-lyysi Fulhamista sivun videolla.