Video: Sportivo TV

Brentford on yksi Valioliigan onnistujista tällä kaudella. Kauden viimeinen neljännes on käynnistymässä, ja Brentford on ennen viikonlopun kierrosta seitsemäntenä. Seura on yksi Valioliigan pienimmistä, mutta se ei ole ollut esteenä menestymiselle. Kuluva kausi on sille viides Valioliigassa keväällä 2021 tulleen nousun jälkeen.

Kymppipaikan asiantuntija Antti Niemi nostaa ANA-lyysissään syyksi tälle järkevän ja loogisen toiminnan. Pelillinenkin anti manageri Keith Andrewsin alaisuudessa miellyttää Niemeä.

– Monen joukkueen kohdalla pätee se, että peliä käännetään nopeasti, mutta Brentfordin kohdalla se todellakin pitää paikkansa. He ovat todella energisiä ja aktiivisia, eikä vastustajalla ole juurikaan aikaa pallon kanssa.

– He ovat tehneet hieman vajaat 50 riistoa per peli, ja jos otetaan vertailukohdaksi vaikka Liverpool, jonka lukema on hieman alle 45, niin ero on merkittävä. Se kertoo Brentfordin pelityylistä paljon. Heitä vastaan on todella ikävä pelata, Niemi sanoo.

Brentford lähtee suosikkina myös viikonlopun kierrokselle, sillä se kohtaa lauantaina kello 17 alkavassa vierasottelussa toiseksi viimeisenä olevan Burnleyn. Koko Antti Niemen ANA-lyysi on katsottavissa sivun ylälaidan videolla.