Arsenal johtaa Valioliigaa yhdeksän kierroksen jälkeen neljällä pisteellä ennen Bournemouthia. Yksi kivijaloista, joilla ”Tykkimiehet” on seissyt tällä kaudella, on pitävä puolustus. Arsenalia vastaan on tehty Valioliigassa vain kolme (!) maalia, kun esimerkiksi Manchester Cityn verkko on heilunut seitsemästi ja Liverpoolin peräti 14 kertaa.
Kymppipaikan asiantuntija Antti Niemi ottaa Arsenalin alakerran puheeksi ANA-lyysissään.
– Heidän päästettyjen maalien sarakkeensa on ällistyttävää luettavaa sekä Valioliigassa että Mestareiden liigassa. Se kannattaa ottaa huomioon, kun mietitään, kuka sen mestaruuspokaalin keväällä nostaa, Niemi sanoo.
Niemi nostaa puolustuksen johtohahmoiksi William Saliban (kuvassa) ja Gabrielin unohtamatta maalivahti David Rayaa. Onnistuminen on kuitenkin ollut suurelta osin myös koko joukkueen tekemisestä kiinni.
– Koko joukkue osallistuu puolustamiseen erinomaisesti jo siellä yläoksilla. Joukkue prässää hyvin ja saa hyvin siirtoja ylempänä kenttää. Matalassa blokissa heitä on todella vaikeaa murtaa, Niemi kehuu.
Katso ANA-lyysi sivun ylälaidan videolta, niin kuulet, kestääkö Arsenalin alakerran tiiviys Antti Niemen näkemyksen mukaan koko kautta.