Video: Sportivo TV

Oliver Antman palkittiin torstai-iltana Captain’s Ball-gaalassa vuoden miespelaajana. Hän voitti viime kaudella Hollannin cupin ja pääsarja Eredivisien maalisyöttöpörssin.

Sportivon jalkapalloasiantuntija Antti Niemi ottaa kantaa Antmanin palkitsemiseen ja nykytilanteeseen seurajoukkue Glasgow Rangersissa, jossa kausi ei ole sujunut odotetulla tavalla.

– Muistan hyvin, kun hän tuli muutama vuosi sitten maajoukkuetoimintaan mukaan. Oli ilmiselvää, että hän tulee tekemään hienon uran jalkapalloilijana. Hän on uhrannut ainakin suurimman osan nuoresta elämästään jalkapallon harjoitteluun, ja se näkyy hyvin hänen pelaamisessaan, Niemi sanoo ANA-lyysissään.

Rangers ei todennäköisesti taistele tällä kaudella Skotlannin mestaruudesta. Antman itse loukkaantui viime kierroksella ja on sivussa parisen kuukautta. Niemi kuitenkin luottaa valoisaan tulevaisuuteen.

– Tiedän, ja uskon, että Oliver Antman tulee tekemään erittäin hyvin uran Glasgow Rangersissa ja mahdollisesti siirto isompiin ympyröihin vielä edessä. Jotta timantit hioutuvat, pitää vaikeampiakin jaksoja käydä uran aikana läpi.

– Parasta Oliver Antmania saamme vielä odottaa, ja se on hyvä uutinen meille kaikille, koska hän jo tällä hetkellä erittäin hyvällä tasolla.

Koko ANA-lyysivideo Antmanista katsottavissa sivun ylälaidan videolla.