(C) Tiina Pirilä

TPS:lle tärkeä sopimus – ”Voi ratkaista sarjassa minkä ottelun tahansa”

02.4.2019

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Jani Virtanen on solminut kauden 2019 kattavan pelaajasopimuksen Ykköseen valmistautuvan TPS:n kanssa.

30-vuotias Virtanen kuuluu TPS:n kokeneempaan kaartiin, sillä hän debytoi raitapaitojen edustusjoukkueessa jo Veikkausliigakaudella 2004.

Virtanen siirtyi TPS:stä italialaisseura Udinese Calcion organisaatioon kesällä 2006 ja hänestä tuli saman vuoden joulukuussa kaikkien aikojen viides Italian Serie A:ssa esiintynyt suomalaispelaaja. Vuonna 2009 Virtasen ura jatkui venäläisessä Himkissä. Hän palasi Suomen ja TPS-paitaan kaudeksi 2010. Hän siirtyi kuitenkin Turusta kesken kauden 2010 JJK:n Veikkausliigajoukkueeseen, jossa hän pelasi kauden 2013 loppuun asti. Seuraavat kaksi kautta Virtanen pelasi Veikkausliigassa RoPS:ssa ja FF Jarossa.

Virtanen palasi takaisin TPS-paitaan Ykköseen kaudeksi 2016. Hän oli nostamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan kauden 2017 päätteeksi. Hän pelasi TPS:ssä Ykkösessä yhteensä 44 ottelua ja viimeisteli niissä 15 maalia. Virtanen pelasi TPS:ssä Veikkausliigakaudella 2018 yhteensä 11 ottelua ja viimeisteli pelaamissaan otteluissa yhden maalin. Hän on pelannut urallaan nyt yhteensä 165 Veikkausliigaottelua ja viimeistellyt niissä yhdeksän maalia.

- Jampalla on jo pitkä historia seurassa. Häneltä löytyy sellaisia erityisominaisuuksia, joita ei alkavassa sarjassa ole kenelläkään muulla pelaajalla. Hän on sellainen pelaaja, joka kuntoon päästessään voi ratkaista sarjassa minkä ottelun tahansa, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen toteaa TPS:n sivuilla

Lähde: www.fc.tps.fi