Vieraskynä: Valinnoista tekoihin ja prosesseihin

Vieraskynä: Valinnoista tekoihin ja prosesseihin

06.7.2018

Tavoitteeseen päästäkseen hän kertoi pysähtyvänsä päivittäin valintatilanteissa miettimään, mikä vaihtoehto veisi häntä lähemmäksi tavoitetta, kirjoittaa Harri Kumpulainen.

Harri Kumpulainen on jalkapalloromantikko, HJK:n tyttöpuolen juniorivalmentaja, opettaja, entinen HJK-juniori ja moninkertainen Vuoden tunnollisin harjoittelija -palkinnon voittaja. Kumpulainen on myös kirjoittanut Jalkapallopääkaupunki-teoksen.

Valinnoista tekoihin ja prosesseihin

Suomalaisen jalkapallon yksi suurista ja pitkäaikaisista tavoitteista on saada aikuisten maajoukkueet, Huuhkajat ja Helmarit, MM-kisoihin. Siihen tarvitaan monia asioita, kuten oikeita olosuhteita, laadukkaita seuroja, osaavia valmentajia ja kunnianhimoisia pelaajia. Tarvitaan tietoon perustuvia valmennussuunnitelmia, jotka tuottavat laadukasta arkea. Rahaakin tarvitaan, kyllä, mutta ennen kaikkea tarvitaan viisautta, tahtoa, intohimoa, malttia ja aikaa.

Liitto- tai seuratason valmennuskäytäntöjen ja suurten linjojen piirtämisen sijaan käännän huomion ruohonjuuritason tekoihin ja toimenpiteisiin, joita voimme tehdä arjessa joka ikinen päivä. Kyse on säännön- ja tarkoituksenmukaisesti tehtävistä pitkäkestoisista toimista, prosesseista.

Prosessi on sarja pitkän ajan kuluessa säännöllisesti toteutettavia tekoja ja toimenpiteitä, joista seuraa jonkinlaisia lopputulemia, mieluiten toivottuja ja tavoitteiden mukaisia. Prosessi syntyy pienistä tai isoista toisiaan seuraavista teoista. Jalkapallossa esimerkiksi Huuhkajien tai Helmarien MM-kisapaikka on useiden eri paikoissa tapahtuvien prosessien toteutumisen päässä. Nuo prosessit kestävät vuosia, mutta pitkän aikavälin ei pidä antaa lannistaa tai sokaista. Prosessit ovat käynnissä joka ikinen hetki, joka päivä kaikkialla Suomessa.

Miten tukea prosessia, joka on käynnissä jatkuvasti? Ensimmäinen askel on tiedostaminen. Jokainen tekomme on valinta, joka edistää prosessia nopeasti tai hitaasti tai ei ollenkaan. Teemme valintoja jatkuvasti huomaamattamme ja kyseenalaistamattamme. Osa valinnoistamme on alitajuisia. Saatamme esimerkiksi tarttua ovenkahvaan aina oikealla kädellä, vaikka voisimme ihan yhtä hyvin käyttää vasenta kättämme ja siten lisätä kehonhallintamme monipuolisuutta sekä aktivoida uusia tai harvoin käytettyjä aivojen neuroniyhteyksiä ja kehittää aivojemme käyttökapasiteettia. Prosessi koostuu sarjasta valintoja ja tekoja. Jotkut valinnoista ovat suuria ja jotkut pieniä. Jalkapallossa prosessin valinnat vaihtelevat kausisuunnitelmista yksittäisiin palautteenantoihin sekä toiminnan filosofisen arvopohjan valitsemisesta treeneissä pelaajien kanssa heitettyihin ylävitosiin.

Nuorempana miehenä kävin filosofi Esa Saarisen luennolla, josta mieleeni jäi hänen itselleen asettama tavoite. Saarinen oli ottanut tavoitteekseen vielä eläkeiässä kävellä vaimonsa kanssa puistossa käsi kädessä, katsoa tätä silmiin ja sanoa rakastavansa tätä. Tavoitteeseen päästäkseen hän kertoi pysähtyvänsä päivittäin valintatilanteissa miettimään, mikä vaihtoehto veisi häntä lähemmäksi tavoitetta. Jos valittavana olisi esimerkiksi illanvietto kavereiden kanssa tai leffailta kotona vaimon kanssa, olisi tavoitteen kannalta todennäköisesti hedelmällisempää jäädä kotiin.

Filosofi Saarinen ei (muistaakseni) käyttänyt luennollaan sanaa prosessi, mutta siitä hänen tavoitteessaan on kysymys. Jalkapallossakin prosessin periaatteiden käyttäminen on järkevää. Jokainen pelaajakohtainen polku ja joukkue rakentuu prosessissa, vaikka emme sitä tiedostaisi. On tiedostamisen asteesta kiinni, onko prosessi loogisesti – joskin epälineaarisesti – etenevä vai sattumanvaraisesti eri suuntiin kompasteleva. Loogisessa prosessissa edistyminen tapahtuu valitun tavoitteen tai näkökulman kontekstissa sarjana loogisesti valittuja tekoja tai tekemättä jättämisiä. Prosessissa toiminnalla on punainen lanka, mutta kompleksisessa (useiden toisiinsa monin eri tavoin vaikuttavien tekijöiden) pelissä edistyminen ei tarkoita kuitenkaan lineaarisen suoraa syy-seuraussuhdetta.

Prosessi on juniorijalkapallojoukkueen keskeinen työkalu. Sitä käyttävät niin valmentajat kuin pelaajat ja siihen osallistuvat myös vanhemmat ja tukijat. Joukkueen prosessin määritteleminen ja laadun varmistaminen on valmentajan tehtävä. Valmentajan on, yhteistyössä valmennuspäällikön kanssa, kyettävä muodostamaan joukkueen toimintaperiaatteille punainen lanka. Koska prosessi on luonteeltaan pitkäaikainen, tarkoittaa se samalla sitä, että menestys aikuisiässä riippuu juniorivaiheen prosesseista. Niissä prosesseissa valmentaja on keskiössä.

Tavallisimmin jalkapallovalmennuksen prosesseista puhuttaessa viitataan teknis-taktisiin ja fyysisiin prosesseihin, mutta käsittelyyn otan prosessien kivijalan, toimintakulttuurin. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun yhdysvaltalaisen teollisuustekniikan, -johtamisen ja -hallinnon teoreetikon, Emerson Harringtonin, sanoin: ”As to methods, there may be a million and then some, but principles are few. The man who grasps principles can successfully select his own methods. The man who tries methods, ignoring principles, is sure to have trouble.” On siis valittava periaatteet, koska niiden pohjalta voi kokeilla erilaisia menetelmiä. Menetelmien kokeilu ilman toimintaa ohjaavia periaatteita puolestaan on hapuilevaa ja johtaa sattumanvaraisiin tulemiin.

Tästä näkökulmasta valitsen juniorivalmennuksen arjen prosessikäsittelyyn periaatteet, joiden mukaan valmentaja…
…laatii kausi- ja viikkosuunnitelmat, joissa huomioidaan kaikki valmennuksen osatekijät.
…suunnittelee jokaisen harjoituksen etukäteen huolellisesti.
…osaa perustella ymmärrettävästi itselleen ja muille, mihin harjoitteissa pyritään ja mitä niillä tavoitellaan.
…kohtaa ja huomioi jokaisen joukkueensa pelaajan henkilökohtaisesti jokaisessa tapahtumassa.
…ohjaa joukkueen sosiaalista ilmapiiriä toimintaan ja tehtävään sitoutumisen pohjalle.
…asettaa pelillisen kehittymisen yksittäisen tuloksen edelle.

Vielä yksityiskohtaisemmin em. prosessin periaatteita voisi kuvailla seuraavalla tavalla (pitäen kuitenkin mielessä, että kyseessä ei ole suoraviivainen syy-seuraussuhde):

(1) valinta (2) edistävä teko (3) merkitys prosessille
Valmentaja laatii kausi- ja viikkosuunnitelmat, joissa huomioidaan kaikki valmennuksen osatekijät. Valmentaja varaa säännöllisesti aikaa suunnittelulle ja perehtyy valmennuksen sisältöihin mm. päivittämällä osaamistaan ja tietouttaan koulutuksissa. Joukkueen kausi- ja viikkorytmit ovat sopivia ja ne mahdollistavat edistymisen ja kehittymisen.
Valmentaja suunnittelee jokaisen harjoituksen etukäteen huolellisesti. Valmentaja tekee suunnitelman ajan ja ajatuksen kanssa ja on harjoituksissa ajoissa valmistelemassa harjoitteita. Toiminnassa on ryhtiä, systemaattisuutta ja punainen lanka. Myös pelaajat sitoutuvat toimintaan, johon valmentaja on sitoutunut.
Valmentaja osaa perustella ymmärrettävästi itselleen ja muille, mihin harjoitteissa pyritään ja mitä niillä tavoitellaan. Valmentaja pohtii tarkasti harjoitteidensa sisältöä ja tavoitetta ja pohtii, mitä erilaisia toteutumia harjoitteilla voi olla ja mitä pelaajat eri tilanteissa kokevat. Pelaajien pelaaminen ja pelikäsitys kehittyvät. Joukkueen toiminta on avointa, keskustelevaa ja  vuorovaikutteista.
Valmentaja kohtaa ja huomioi jokaisen joukkueensa pelaajan henkilökohtaisesti jokaisessa tapahtumassa. Jokaista pelaajaa tervehditään kasvotusten (esim. käsiläpsyllä tai moikkauksella). Jokaiselle annetaan rakentavaa palautetta, kannustusta ja perusteltuja kehuja. Pelaaja kokee olevansa kiinteä osa joukkuetta ja saavansa arvostusta omana itsenään. Siten pelaaja kokee toiminnan hauskaksi ja mielekkääksi.
Valmentaja ohjaa joukkueen sosiaalista ilmapiiriä toimintaan ja tehtävään sitoutumisen pohjalle. Pelaajaryhmien kokoonpanoja vaihdellaan ja niille annetaan erilaisia pelillisiä ja toiminnallisia ongelmia yhdessä ratkottavaksi. Joukkueessa on vähemmän etäisiä ”kaverikuppikuntia” ja pelaajat ymmärtävät, että heillä kaikilla on yhteinen tavoite edistyä kollektiivisesti.
Valmentaja asettaa pelillisen kehittymisen yksittäisen tuloksen edelle. Otteluissa pelaaja saa tehdä omia valintojaan kentällä ja oppia turvallisesti myös virheistä. Pelaaja oppii pelaamaan rohkeammin ja ymmärtämään peliä paremmin (virheiden välttelemisen sijaan) ja hänen itsetuntonsa ja pystyvyydentunteensa kasvavat.

Lopuksi on muistettava, että juniorijoukkueen valmennuksessa on käynnissä monta samanaikaista prosessia. Valmentajan ei kuitenkaan tarvitse pitää kaikkia lankoja käsissään koko ajan. Hyvin suunnitellut ja valmistellut prosessit voivat alkaa elää omalla painollaan. Parhaassa tapauksessa tiedostavista valinnoista ja toiminnoista syntyy kestävää toimintakulttuuria. Se alkaa kestävien periaatteiden valitsemisesta ja yksittäisistä, toistuvista teoista.