TOP3: Litmasen tuleva seura

15.2.2011

Jari Litmanen ilmoitti viime viikolla, että ura ei tule enää jatkumaan FC Lahden riveissä. Tulevana sunnuntaina 40 vuotta täyttävä ”Kuningas” ei sen enempää ole verhoa avannut jatkosuunnitelmistaan.

Kymppipaikka.fin toimitus olettaa vahvasti, että ura jatkuu, ja listasi Kuninkaan ensi kauden TOP3-vaihtoehdot uudeksi joukkueeksi.

1. HJK

Litmanen ilmoitti, ettei halua jatkaa FC Lahdessa, sillä hän perheineen asustaa sekä Tallinnassa että Helsingissä. Välimatkan takia hän ei pysty osallistumaan jokaiseen tapahtumaan, eikä näin halua olla mukana ”puolivaloilla”. Tämän selvityksen perusteella HJK tuntuu varsin luonnollisena ratkaisuna uudeksi seuraksi.

HJK:n puolesta puhuvat sijainti, osallistuminen Mestarien liigan karsintoihin sekä tuttu valmentaja Antti Muurinen, joka varmasti antaa vapautuksia Kuninkaalle tarvittaessa pelien ja harjoittelun suhteen. HJK:lla on myös Lyytikäisen ison ja avoimen kukkaron ansiosta taloudellista pohjaa palkata Litmanen riveihinsä. Ja mikä olisikaan parempi tapa herätellä helsinkiläistä futisyleisöä katsomoihin kuin Jari Litmanen.

Litmaselle HJK on myös tuttu joukkue, sillä hän pelasi kauden 1991 helsinkiläisten riveissä.

Ainoa asia, mikä puhuu siirtoa vastaan, on Sonera Stadiumin kentän alusta, joka on todella huono tekonurmi. Litmanen ei tunnetusti kyseisillä alustoilla hyvin viihdy, joten tämä saattaa vaikuttaa ratkaisuun.

Jos ja kun Kuningas vielä uraansa jatkaa, on Suomessa vain yksi vaihtoehto, tekonurmesta huolimatta HJK.

2. Nomme Kalju / FC Flora

Litmasen vaimo Ly Jürgenson on kotoisin Virosta. Perhe siis asustaa Helsingin lisäksi myös Tallinnassa, joten virolainen seura ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto.

Kuningas on ajoittain harjoitellut Nömme Kaljun kanssa, jonka puheenjohtajana toimii hänen hyvä ystävänsä Kuno Tehva. Seura ei kuitenkaan ole edes Viron huipputasoa, joten tuskin Litmanen haluaa pelata uransa virolaisessa keskitason joukkueessa.

FC Flora on puolestaan Viron paras joukkue ja voitti mestaruuden kaudella 2010. Tulevalla kaudella tallinnalainen joukkue osallistuu Mestarien liigan karsintoihin, joten Viron joukkueista Flora tuntuisi tämän takia luontevammalta vaihtoehdolta.

3. Ajax Amsterdam

Litmanen on varmasti mukana jalkapallon parissa myös uransa jälkeen, joko valmentajana tai muissa hommissa. Jos Kuningas on päättänyt keskittyä jatkossa valmentamiseen, niin parhaan ponnahduslaidan tähän tarjoaa Ajax Amsterdam.

Litmanen ei enää 4-kymppisenä hyppää suoraan Ajaxin avauskokoonpanoon, mutta amsterdamilaisseura voisi hyvin tarjota hänelle vielä pelaajasopimusta, jonka aikana hän toimisi jo nuorten pelaajien valmennuksessa. On sopimus sitten mallia tämä kevät tai kausi 2011-2012, niin se sisältäisi pykälän, jonka mukaan peliuran päätyttyä Litmanen jatkaa valmentamista Ajaxin organisaatiossa.

Kaikkien tiedossa on, miten Litmanen suhtautuu Ajaxiin ja miten koko Amsterdam suhtautuu Litmaseen. Ei siis ole mahdotonta, että Kuningas palaisi vielä Ajaxin paitaan lyhyeksi aikaa ja keskittyisi pelaamisen lisäksi valmennushommiin ennen kokonaan penkin päähän siirtymistä.

Kymppipaikka.fi / toimitus