Tampere Unitedille vahvistus hyökkäykseen

Tampere Unitedille vahvistus hyökkäykseen

20.2.2019

Tampere Unitedin hyökkäys saa kovan vahvistuksen, kun Haris Ibrahimovic siirtyy Sinipaitaan kauden 2019 kattavalla sopimuksella.

Ibrahimovic siirtyy TamUun Helsingin IFK:sta. Kyseessä on lähtöjään tamperelainen pelaaja, mutta Ilveksen kasvatti siirtyi kauden 2016 päätteeksi Helsinkiin ja HIFK:n joukkueeseen. Nyt tie vie takaisin Tampereelle.

Viime kaudella Haris Ibrahimovic pelasi HIFK:n kakkosjoukkueessa, joka putosi kauden päätteeksi Kolmoseen. Neljä maalia kauden aikana tehnyt Ibrahimovic valittiin kauden päätteeksi joukkueensa parhaaksi pelaajaksi, vaikka alkukaudesta pelejä jäi väliin loukkaantumisen takia. Lisäksi Ibrahimovic oli syksyllä testissä Italiassa US Massesen riveissä.

Nyt Haris Ibrahimovicin tie vie siis takaisin Tampereelle, ja miehen itsensä mukaan Suomen kauneimpaan seuraan. Tuohon kommenttiin kiteytyy syy siihen, miksi Ibrahimovic valitsi TamUn, kun paikka HIFK:n liigajoukkueesta ei auennut.

- Olen pienestä pitäen ollut TamU-fani ja rakastanut heidän fanejaan! Muistan kun pienempänä poikana Ratinassa kuuntelin heidän laulujaan ja kuvittelin aina, kuinka he laulaisivat joskus nimeäni. Iso rooli valinnan suhteen oli myös Muralla (Mourad Seddiki) ja seurajohdolla, jotka ovat uskoneet minuun näin paljon, Ibrahimovic taustoittaa siirtoa.

www.tampereunited.fi