SalPan joukkueenjohto sai kevään edetessä pari hyvin mieluisaa puhelua, kun koko talven kosiskelujen kohteena olleet omat kasvatit Olli Jalli ja Jaakko Oksanen ilmoittivat halukkuudestaan liittyä Joutsenpaitaan tulevaksi kaudeksi. Kummankin tilanne näytti jo alkutalvesta SalPan kannalta huolestuttavalta.

Jalli on pelannut pari edellistä kautta Ykköstä EIF:n paidassa ja talvella hän pelasi Suomen Cupissa PS Kemin riveissä kolmen ottelun verran. Tälle kaudelle parikymppinen nuorukainen kuitenkin lähtee hakemaan isoja minuutteja ja suurta roolia sarjatasoa alempaa.

Jaakko Oksanen pelasi toisen jo toisen talven peräkkäin Futsal-liigassa hyvillä tehoilla ja keskittyi pääasiassa siihen koko talvikauden. Lisäksi opiskelut pääkaupunkiseudulla hieman toivat haasteita jatkolle SalPassa, mutta Joutsenten onneksi Oksanen sai opiskelut keväältä hyvissä ajoin pakettiin ja on näin ollen täysillä mukana joukkueessa jo näin keväällä.

Waltteri Peltoja ja Joni Mäkinen ovat molemmat SalPan paidassa muutamia kertoja esiintyneet viime vuosien aikana TPS-yhteistyön kautta. Kumpikin pelaaja haluaa edelleen kehittyä eteenpäin ja sen vuoksi peliajan hakeminen Kakkosesta on tähtäimessä kaksikolla. Keskikenttäpelaaja Waltteri Peltola pelasi viime kaudella 12 ottelua TPS:n edustusjoukkueessa Ykkösessä sekä Suomen Cupissa. Peltola nuo vauhtia ja monipuolisuutta SalPan joukkueeseen tulevalle kaudelle sillä sähäkkä keskikenttäpelaaja pystyy pelaamaan lukuisilla eri pelipaikoilla tason laskematta. Tuulennopea Joni Mäkinen esiintyi viime kaudella kahdeksassa ottelussa maalaten niissä kolme kertaa. Mäkinen oli todellinen ns. supersubina eli oli kaikki hänen tekemänsä maalit tulivat hänen tultua kesken ottelun vaihdosta kentälle. Vasenjalkaisena pelaajana Mäkinen tuo kilpailua vasemman laidan pelipaikkoille, mutta hän on myös erittäin monikäyttöinen pelaaja, joten pelipaikka saattaa löytyä mistä tahansa laitapuolustajan ja hyökkääjän väliltä tarvittaessa.

Talven harjoituksissa hyvin esiintyneet junioripelaajat Valtteri Peltolan ja Joonas Kontkasen kanssa on myös solmittu sopimukset. Kummatkin pelasivat vahvan SM-karsintasarjan A-junioreissa ja ovat esiintyneet edukseen harjoituskentällä. Edustuksen harjoitusringissä jatkavat edelleen omista kasvateista myös Akseli Auranen ja Severi Jaatinen.

SalPan ja TPS:n välisen yhteystyösopimuksen myötä on Joutsenet saavat myös vahvistusta kokoonpanoonsa. Seurojen välillä on sovittu että toppari Otto Schultz, keskikenttäpelaaja Joakim Latonen ja hyökkääjä Mauro Severino ovat SalPan mukana toistaiseksi harjoitellen myös Salossa. Näin olleen Joutsenilla on käytössään 27 pelaajan joukko, josta kokoonpanot otteluihin valitaan.

Lähde: www.salpajalkapallo.fi