Harri Kumpulainen on jalkapalloromantikko, entinen HJK-juniori, nykyinen Pajamäen Pallo-Veikkojen B-juniorien valmentaja ja seuran valmennuspäällikkö. Kumpulainen kirjoittaa Kymppipaikka-sivustolle ajatuksiaan kotimaan juniorijalkapallosta.
“Anna mennä vaan! Rohkeasti kohti maalia! Hyvä! Meidän jengi on paras!”
Vanhempien kannustushuudot raikuvat kentän laidalla, kun pienet nappulat pelaavat yllään perinteikkään paikallisseuransa paita kapeiden hartioidensa suojana. Hiekkakenttä pöllyää kymmenten pienten nappulakenkien tepastellessa naurun rytmiin sen rouheisella pinnalla. Maalit ovat puuta, niissä on reikäiset verkot ja tolpat ovat neliskulmaisia. Kenttä sijaitsee montussa ja sen kulmassa on portaat, jotka johtavat viereiselle stadionille. Tikkaat ovat ruosteiset ja lähes katkenneet.
“Hyvä meidän jengi! Tää on meidän matsi!”
Paikallisen seuran ottelussa tunne ylittää puitteiden laadun, varsinkin kun vastassa on naapurikylän rakas vastustaja, joka on juottanut karvasta kalkkia meidän jengille monta kertaa aiemmin. Tiukkojen vaiheiden jälkeen jännittävä peli päättyy lopulta kotijoukkueen voittoon. Vanhemmat hyppivät kilpaa ilosta pienten nappuloiden kanssa. Kentälle muodostuu yhtenäisten pelipaitojen muodostama mytty pelaajien halaillessa toisiaan mahtavan voiton jälkeen. Kansitakeista ja seuran tuulipuvuista muodostuu sitäkin epämääräisempi mytty vanhempien halaillessa toisiaan kentän laidalla. Voittaminen on hienoa, mutta yhdessä voittaminen on vielä hienompaa!
“Meidän jengi on paras! Jeeeee!”
Kotimatkalla käydään kaupasta ostamassa voiton kunniaksi jäätelöt. Kesken jäätelönautinnon nappisilmäinen nappula kysyy isältään, voisivatko he mennä yhdessä katsomaan illalla ottelua hiekkakentän viereiselle urheilupuiston nurmikentälle, jossa meidän jengin aikuisten edustusjoukkue pelaa liigaottelunsa. Isä naurahtaa.
“Eihän semmoista potkupalloa kukaan katso! Telkkarista tulee oikeaa jalkapalloa, katsotaan sitä ja tilataan pitsat.”
Nappula säpsähtää. Meidän jengihän on paras. Niin isäkin oli huutanut vain hetkeä aiemmin sikäli kuin riemultaan oli kyennyt ja innostukseltaan housuissaan pysynyt. Miten meidän jengi voi olla paras mutta ei kuitenkaan?! Pieni mieli on hämmentynyt.
Kotona meidän jengin verkkaritakki lentää isän yltä nopeasti nurkkaan. Televisio napsahtaa auki, siellä pelataan isän mainostamaa oikeaa jalkapalloa. Oikea jalkapallo on ulkomaankielistä ja sitä pelataan suurilla stadioneilla. Television kaiuttimista kuuluu kovaäänistä laulua ja katsomo on täynnä väkeä.
“Katsohan poika. Tuo lähikuvassa oleva joukkue on meidän jengi ja meidän jengi on paras!”
Nappula väsyy katsomaan kymmenillä eri kameroilla kuvattua peliä ja menee huoneeseensa. Sinnekin voi kuulla kovaäänisen mekkalan, joka puskee oven läpi olohuoneen television kaiuttimista. Nappula asettuu avoimen ikkunan eteen. Urheilupuisto ja meidän jengin kenttä siintävät näköetäisyyden päässä. Meidän jengin edustusjoukkueen peli on käynnissä, ja urheilupuiston katsomo on puolillaan. Päätykatsomossa seisova porukka laulaa laulua, jossa on suomenkieliset sanat. Laulu kuuluu liian vaimeana, jotta sanoista saisi selvää.
