Pikku viiden minuutin tutkimuksen jälkeen tulin aika katastrofaaliseen tulokseen. Tällä menolla ei tulla säilymään jos homma jatkuu yhtä aneemisena kuin esimerkiksi viime sunnuntaina tiettyjä vastustajia vastaan.

Alotan ilmaispeleistä, niitä kutsun sen takia “ilmaseks”, että näissä peleissä kukaan ei varsinaisesti odota meiltä pisteitä tai tulosta. Viimesen reilun kuukauden aikana näitä pelejä on ollut reilummin, ja olemmekin niistä saaneet täysin hyväksyttävän määrän pisteitä. Tähän kategoriaan kuuluu siis pähkinänkuoressa TOP 4-jengit. Eli FC Köpis, FC Nordsjaelland, Aalborg ja lasken Odensen myöskin tähän. Eli näitä vastaan meillä on ollut periaatteessa vain voitettavaa, ja tämä asetelma on sopinut meiän pelaajienkin pääkopan mielialaan hyvin. Noita kaikkia vastaan pelattiin putkeen ja saatiin 7 pistettä. Tärkeät pisteet, mutta tärkeämpiäkin on ollut tarjolla, joissa on ns. kupoli jäätynyt.

Eli otetaan tähän vastaesimerkiksi tyvipään viis jengiä (me mukaanluettuna) nyt. Tällä kaudella keskinäiset ottelut on menneet näin.

Ollaan siis kahesti kohdattu Sønderjyske himassa, molemmilla kerroilla 1-2 ja 0p.

Midtjylland ja Bröndy kertaalleen molemmat vieraissa, näistä peleistä 1p.

Kaudenavaus Silkeborgia vastaan kotona 2-3 turpaan ja 0p.Plus vielä keskijoukon Horsens kaks kertaa 0-0, kotona ja vieraissa.

Jostain ihmeen syystä jäädytään siis melkeen poikkeuksetta näissä elintärkeissä peleissä. Mistä se on kiinni, että vaikka tiedostaisi sen päässään, että kyseessä on klassinen “vaan yks peli muiden joukossa” niin your brain fucks you up?

Näin on myöskin pelaajillamme tapahtunut, veskarillakin toki aina pieni lisälataus 6 pojon matseissa, mutta mä en oo tällä kaudella sekuntiakaan miettiny ketä vastaan pelaan ja mitä jos päästän maalin ja wuppiduu…Ja hyvä etten oo, sillä omat pelit ovat sujuneet loistavasti. Mutta pointtina siis yleisestikin, että mikä siinä on kun yleensäkin aina pohjakamppailut ja elintärkeät matsit ovat tasollisesti ihan eri luokkaa kun mitä joukkueen kapasiteetti antaisi olettaa. Jalkapallon mystisiä kysymyksiä.

No mutta analyysit sikseen tältä osalta. Syyskaudesta jäljellä kuus peliä + yks cupin koitos, joista 3 tosipeliä ja kolme “ilmaispeliä”. Jos siis saisin nyt valita, että otetaan noista peleistä yhteensä 9p, niin mielellään ne tulis heti seuraavassa kolmessa pelissä. Silkeborg kotona, Midtjylland ja Bröndby vieraissa. Blogijumalat, olen siis toiveeni esittänyt. Muutama lisäpiste oisi myöskin mukava lisä.

Ei muuta kun syksynjatkoja Suomeen ja pisteitä Esbjergille Tanskaan.

Lukas Hradecky