Vuonna 1984 syntynyt Sihvola on FC Hongan kasvatti. Debyyttinsä Veikkausliigassa hän teki jo kaudella 2003 FC Jokereissa. Liigapelejä on kertynyt myös kaudella 2006 FC Hongassa, 2010 FC Lahdessa sekä viime kaudella Hakassa. Kausi 2011 oli Sihvolalla lopullinen läpimurto liigassa, sillä hän paukutti yhdeksän maalia. Ennen viime kautta maaleja oli tilillä kaksi, joista molemmat syntyivät FC Lahden paidassa.

Sihvola on ollut pitkään yksi Ykkösen parhaimmista pelaajista ja tehokkaimmista hyökkääjistä. Hän voitti kaudella 2009 FC Hämeenlinnan riveissä sarjan maalikuninkuuden 20 osumallaan. Hämeenlinnassa hän paukutti myös useana muuna kautena isoja maalimääriä. Ykköstä “Peke” on pelannut myös FC Viikingeissä sekä PK-35:ssa.

Vaikka Ykkösessä maaleja on syntynyt kovaa tahtia, 97 pelissä peräti 51, Veikkausliigassa Sihvola nousi esiin vasta viime kaudella, kun hän iski Hakalle yhdeksän maalia. Nyt ura jatkuu MYPAn paidassa ja tavoitteet ovat korkealla.

– Viime vuonna tuli ihan hyvin maaleja, mutta toisaalta niitä olisi voinut paikkoihin nähden tulla tuplasti enemmän. Nyt en ainakaan vähempään tyydy, joten se tarkoittaa että kymmenen menisi rikki. Tavoitteet ovat korkealla, mutta en lähde ääneen huutelemaan mitään lukemia, Sihvola sanoo.

Ulkomailta tullut kyselyjä

Sihvola täyttää huhtikuun lopussa 28 vuotta. Tavoite on päästä vielä ulkomaan kentille.

– Se on tavoite, enkä sitä peittele yhtään. Hyökkääjällä on helppoa, sillä CV:ssä näkyy vain ne maalimäärät. Sain jo viime kaudella yhteydenottoja ulkomailta ja oli aika lähellä, etten olisi lähtenyt näytille. Siinä oli aika eksoottisia vaihtoehtoja Itä-Euroopasta ja jopa läheltä Aasiaa. Myös Pohjoismaista tuli kyselyjä, ei pääsarjoista kuitenkaan, Sihvola kertoo.

– Ei tarvita kuin yksi onnistunut kausi, niin kaikki on mahdollista. Timo Furuholm on tästä hyvä esimerkki, sillä viime joulukuussa hän ei varmaan edes tiennyt, että pystyykö edes pelaamaan. Maaleja tuli paljon, mutta tuskin ulkomailla tiedettiin, että miten pelit menivät pelillisesti. Maalit ratkaisevat, hyökkääjä jatkaa.

Yli kymmenen maalin kausi tarkoittaa, että Sihvola olisi vahvasti mukana myös koko sarjan maalikuninkuustaistelussa. Keitä muita pelaajia taistelee Sihvolan kanssa maalipörssin kärkisijoista?

– Vaikea sanoa. Monessa jengissä on hyviä hyökkääjiä. HJK:ssa on kuitenkin monta sellaista kärkeä, jotka pysyvät nappikaudella tekemään hirveän kasan maaleja. Siihen auttaa se, että HJK ottaa isoja voittoja välillä, Sihvola pohtii.

MYPA kuuden joukkoon?

Sihvola nostaa HJK:n kauden ykkössuosikiksi.

– Se kertoo paljon, että saimme viime vuonna Hakan kanssa heitä vastaan juuri ja juuri kaksi vaihtopelaajaa peliin. Heillä puolestaan vaihtui edellisen pelin avauksesta seitsemän pelaajaa, että saivat kierrätettyä otteluruuhkassa. Vaikka pelaajia on Klubista lähtenyt, materiaali on edelleen kova. Pidän HJK:ta suurimpana suosikkina, Sihvola toteaa.

Entä MYPA? Viime kaudesta on lähtenyt 14 pelaajaa pois ja kokeiden tilalle on tullut lisää nuoruutta.

– Jos oikein käsitin, niin viime vuonna MYPAssa oli paljon loukkaantumisia. Sen takia nuoret pelaajat saivat ennakoitua enemmän vastuuta. Nyt he ovat sen takia valmiimpia tähän kauteen. Uudet pelaajat ovat hieman samanlaisia, eli pelanneet liigassa jonkun verran ja näyttöhaluja on paljon. Jos saamme hyvän draivin päälle, niin saumat on haastaa kenet tahansa. Kuuden joukkoon tähtäämme, Sihvola kertoo.

Sihvolan sopimus MYPAn kanssa sinetöitiin vasta maaliskuun lopussa.

– Kyllähän sitä olisi jo viime kesänä halunnut tietää tämän kauden joukkueen. Hakan kanssa homma oli kuitenkin sellaista soutamista ja huopaamista ja nyt koko juttu venyi. Tämä on kuitenkin aika yleistä nykyään suomalaisessa futiksessa, hyökkääjä päättää.

PEKKA SIHVOLA

(s.22.4.1984)

Kasvattajaseura: FC Honka

Veikkausliigassa:

2003 FC Jokerit 4 (0)

2006 FC Honka 5 (0)

2010 FC Lahti 17 (2)

2011 Haka 33 (9)

Ykkösessä:

2005 PK-35 24 (5)

2006-2009 FC Hämeenlinna 59 (37)

2008 FC Viikingit 7 (4)

2010 FC Hämeenlinna 7 (5)

Kakkosessa

2003 HyPS 2 (0)

2004 Klubi 04 23 (18)

Kymppipaikka.fi / Toimitus (JS)