HIFK:n hyvä alku kääntynyt kuuden pelin tappioputkeksi

HIFK sai kauden kahdeksasta ensimmäisestä pelistään kasaan 14 pistettä ja joukkue kamppaili sarjan kärkipään tuntumassa. Nyt pistetahti on kuitenkin hyytynyt ja HIFK on kuuden peräkkäisen tappion myötä vajonnut mukaan putoamistaisteluun.

– Sarja alkoi hyvin ja 14 pisteen jälkeen moni varmaan ajatteli, että tässä on saumat vaikka mihin. Olimme ensimmäisellä kierroksella kaikissa peleissä hyvin mukana ja jokaisessa pelissä oli pisteitä otettavissa. Hieman yllättävää on ollut se, että meitä vastaan moni joukkue on vetäytynyt aika paljon ja antanut meille pelin hallinnan, päävalmentaja Jani Honkavaara kertoo.

– Pelien hallitseminen ei ole missään nimessä helppoa. Ykkösessä joukkueet osaavat puolustaa hyvin ja iskeä terävästi vastaan. Kun vastustaja ei ole avannut omaa peliään, niin meidän tekemät helpot virheet ovat kostautuneet, Honkavaara lisää.

HIFK kaatoi 18.6. pelatussa ottelussa kotikentällään KPV:n maalein 4-0. Tämän pelin jälkeen maalinteko on tuottanut tuskaa ja osumia on syntynyt vain kahdessa pelissä. Pistesaldo KPV-pelin jälkeen näyttää nollaa.

– Maalinteko ei ollut alkukaudesta mikään ongelma, sillä ennen tappioputkea olimme sarjan kolmanneksi tehokkain joukkue. Ongelmat ovat nytenemmän olleet pelillisiä, sillä emme ole maalipaikkoja pystyneet luomaan tarpeeksi.

– Olemme yrittäneet korjata näitä pelillisiä ongelmia, mutta niitä ehkä korjattiin hieman väärään suuntaan ja sitä kautta tiettyjä elementtejä hävisi pelistämme. Nyt olemme palanneet sitten ihan perusasioiden pariin ja koitamme sitä kautta kääntää kurssin.

Honkavaaran mukaan vastustajan johtomaalin jälkeen joukkueen peli on mennyt hankalaksi.

– Edelliskerran olemme johtaneet juuri tuota KPV-peliä. Sen jälkeen peleissä vastustaja on päässyt aina johtoon, eikä ole avannut johtoasemassa omaa peliänsä yhtään, Honkavaara korostaa avausmaalien merkitystä.

Kuuden pelin tappioputki ei voi olla näkymättä myöskään joukkueen ilmapiirissä ja tekemisessä.

– Kyllä se varmasti näkyy. Jotain takalukkoa tässä on tullut, eikä sitä ole helppo ikinä avata kun itseluottamus ei ole kunnossa. Nyt maanantaina KooTeePeetä vastaan maalitilanteet menivät aika tasan, mutta olimme oikeastaan koko pelin häviöllä. Se on aina vaikea tilanne, joka on nyt toistunut pelistä toiseen.

– Nyt yritämme kentällä vältellä virheitä, jonka takia siitä omasta pelaamisesta häviää jotain aina. Se rentous puuttuu. Pelien alut ovat menneet aina pelisuunnitelman mukaan, mutta tappioasemassa tämä on muuttunut. Joku niitä virheitä aina tekee, se on ihan selvä juttu. Mutta jos oma peli toimii, ne eivät pelaamiseen vaikuta. Nyt olemme tehneet liikaa esimerkiksi kommunikaatiovirheitä omassa päässä ja sitä on vaikea korjata, Honkavaara korostaa.

Silmät auki vahvistusten suhteen

HIFK ilmoitti ennen kauden alkua, että se ei maksa pelaajillensa palkkaa. Linja pitää edelleen ja tämän takia mahdolliset vahvistukset ovat kiven alla.

– Kyllä me koko ajan silmäilemme mitä olisi saatavilla. Resurssit ovat kuitenkin rajalliset ja jos rahaa pitää lyödä pöytään, niin sitä meillä ei ole. Mahdollisten vahvistusten pitää olla pelaajia, jotka haluavat tulla meille pelaamaan ja saada hyvän paikan Ykkösestä.

– Tällä hetkellä menemme tällä mitä meillä on. Mitään vapahtajaa ei mistään tule. Tämä kurssi pitää itse kääntää.

Kakkosen ja Ykkösen ero?

Honkavaara nosti HIFK:n viime kauden päätteeksi upeasti Ykköseen, vaikka moni oli povannut joukkueelle keskikastin sijoitusta Kakkosessa.

– Ykkösen taso ei ole meitä yllättänyt yhtään. Se on kova sarja, joka kovenee koko ajan, Honkavaara korostaa.

Entä missä ovat ne suurimmat erot sarjojen välillä?

– Peli on selvästi nopeampaa Ykkösessä. Joukkueet puolustavat paremmin ja maalipaikkoja ei tule yhtä paljon. Virheistä rankaistaan myös huomattavasti useammin, Honkavaara kertoo.

– Ykkösessä jokainen joukkue voi voittaa kenet tahansa. Tämä on todella tasainen sarja, vaikka pisteiden valossa ei näin ehkä uskoisikaan, päävalmentaja lisää.

Voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan – FC Lahti vahvoilla

Ykkösen kärjessä porskuttaa tällä hetkellä FC Lahti, jolla on kolmen pisteen kaula toisena olevaan PK-35 Vantaaseen. Kärjen tuntumassa ovat kaksikon lisäksi OPS, Viikingit, KooTeePee sekä AC Oulu.

– Lahti on vakuuttanut tällä kaudella. Materiaali ei ole laaja, mutta niin kuin historia on osoittanut, se joukkue on vahvoilla jonka avaus ei muutu pelistä toiseen ja peliä pyöritetään pienellä rosterilla. Tästä esimerkkinä on vaikka JJK aikaisempina kausina Ykkösessä. Lahden peli on kaikilta osin aika valmista tällä hetkellä, Honkavaraa kehuu Tommi Kautosen suojatteja.

– Lahdella on todella kova puolustus, ihan liigatasoa. Nyt mukaan tuli vielä Kalle Eerola, joten se on vielä vahvempi, ”Honsu” lisää.

Sarjakakkosena olevalle PK-35 Vantaalle HIFK kärsi niukan 2-3-tappion, vaikka oli peliä jo 0-3 häviöllä.

– PK on ollut myös vahva, sillä siellä on todella laaja materiaali. Jos pelaajia putoaa, niin tilalle hankitaan heti uusia. Heillä on myös aika selkeä pelitapa.

Yksi ennakkosuosikeista kauteen oli AC Oulu, mutta joukkue on jäänyt jo yhdeksän pisteen päähän FC Lahdesta.

– AC Oulun pelaaminen on vahvaa ja selkeää. Monet joukkueet vetäytyvät heitä vastaan, koska joukkueella on ns. liigastatus. He joutuvat koko ajan puskemaan muuria vastaan ja pienten hyökkääjien kanssa tämä on ollut ongelma. Eli se ei ole helppo hallita pelejä, sillä silloin oma pakka on pikkuisen levällään koko ajan ja tämä antaa mahdollisuuksia vastustajalle.

– FC Lahdella on puolestaan niin hyvät hyökkääjät, kuten Rafael, Jonne Kemppinen ja Drilon Shala, että he pystyvät ratkaisemaan pelejä yksin. Tällöin vastustajan vetäytyminen ei haittaa niin paljon.

Honkavaara nostaa nousijasuosikeiksi tällä hetkellä kyseisen kolmikon. Entä sarjan musta hevonen?

– Se on ehdottomasti JIPPO. Se pelaa todella hyvää joukkuepeliä, vaikka materiaali ei mikään huikea ole. Joukkueena se on todella vahva ja he pelaavat omilla vahvuuksilla, jossa heikkoudet ovat minimoitu. JIPPO tulee vielä nousemaan selvästi korkeammalle mitä se nyt on.

Kymppipaikka.fi / Toimitus (JS)