Mestaruudet muistetaan, samoin nousut sarjaporrasta ylemmäs. Nämä jäävät pysyvästi jokaisen seuran historiaan. Vielä suuremmat tunteet ovat kuitenkin pelissä, kun taistellaan säilymisestä.
Ehkä klassisin esimerkki säilymistaistelusta, jota tuskin kukaan paikalla ollut ainakaan elinaikanaan unohtaa on Carlisle Unitedin ”The Great Escape” keväällä 1999, kun seura pysyi Englannin liigakartalla liki sadunomaisen päätöksen myötä.
Carlisle lähti päätöskierroksen otteluunsa kotikentällään Plymouthia vastaan tilanteessa, jossa se majaili sarjataulukon viimeisenä ja putoaminen koko Englannin liigasta uhkasi toden teolla. Säilyäkseen Carlislen oli otettava voitto ja toivottava samalla, että Scarborough ei voita omaa otteluaan.
Peliajan ollessa päättymässä tilanne molemmissa otteluissa oli tasan 1-1 ja pian Carlislen Burnden Parkille kiiri tieto Scarboroughin ottelun päättymisestä pistejakoon. Scarborouhghissa jo juhlittiin säilymistä, mutta liian aikaisin…
Carlislen ja Plymouthin ottelussa oli annettu tuohon aikaan varsin harvinaiset neljä minuuttia lisäaikaa ja tuokin neliminuuttinen oli jo kulumassa umpeen, kun Carlisle sai kulmapotkun. Jokainen katsomossa ja kentällä ollut tiesi, että kyseessä on viimeinen oljenkorsi. Tämän oivalsi myös Carlislen maalivahti Jimmy Glass, joka spurttasi maaliltaan mukaan vastustajan rangaistusalueelle.
Ottelun selostaja ehti jo arvuutella, ehtiikö Carlisle antaa kulmapotkua ennen loppuvihellystä. Ehti. Kulmapotku tavoitti Scott Dobien, jonka pusku Plymouthin maalivahti kuitenkin pystyi torjumaan eteensä, mutta pallo tuli suoraan Glassin jalkoihin ja tämä pamautti pallon verkkoon ottelun ja kauden viimeisellä sekunnilla pelastaen Carlislen liigapaikan.
Itse asiassa maali syntyi aika monta minuuttia ennen ottelun päättymistä, sillä osuma tyhjensi katsomot kotiyleisön rynnätessä kentälle ja kesti pitkään ennen kuin pallo saatiin vietyä keskiympyrään, peli vielä aloitettua ja saman tien päätettyä.
Mutta kuka oli Jimmy Glass? Carlislen historiaan ikuisesti nimensä kirjoittanut maalivahti ei pelannut joukkueessa kuin kolme ottelua. Puolentoista kymmentä seuraa urallaan edustanut Glass ei koskaan ollut joukkueensa ykkösmaalivahti lukuun ottamatta parin vuoden jaksoa Bournemouthissa aiemmin 1990-luvulla. Carlisleen hän tuli lainalle huhtikuussa 1999 siirtoikkunan ulkopuolella joukkueen maalivahtien uhatessa loppua loukkaantumisten takia. Muutama viikko saapumisensa jälkeen Glass oli kansallisen median otsikoissa – ensimmäisen ja ainoan kerran urallaan.
Joka kausi ja kaikkialla
Carlislen ja Glassin temppu reilun neljännesvuosisadan takaa on lajissaan kenties dramaattisin, mutta samaa taistelua säilymisen – jopa olemassaolon – puolesta käydään käytännössä jokaisessa maassa ja jokaisessa sarjassa joka ikinen kausi.
Jos palataan vuoteen 2024 ja Veikkausliigaan, niin saadaan kuvaava esimerkki. KuPS:n mestaruusjuhlissa oli todellisen juhlan tuntua – kuten pitääkin. Kuvat Väre Areenalta mestaruuden ratkaisseen viimeisen kierroksen voiton jälkeen kertovat omaa lahjomatonta kieltään. Riemulla ei kuopiolaisleirissä ollut rajoja.
Silti… Ehkä vielä suurempia tai ainakin skaalaltaan moninaisempia tunnelmia nähtiin päätöskierroksella Raatin Stadionilla. IFK Mariehamn oli voittanut viimeisessä ottelussaan AC Oulun, mutta päätösvihellyksen jälkeen Raatin jo hämärtyvällä ja syksyisen hyisellä stadionilla seisoi huultaan purevia IFK Mariehamnin pelaajia ja joukkueenjohtoa. FC Lahden ottelu oli vielä kesken ja sen tulos merkitsisi kaikkea. Kun tieto Lahden Stadionilta tuli lopputuloksesta, riemu oli ehkä vielä suurempaa ja aidompaa. 0-0 merkitsi IFK Mariehamnin säilymistä ja se totisesti näkyi.
Vielä suurempaa draaman kaarta nähtiin sitten Veikkausliigan karsinnan toisessa osassa, jonka loppuhetket kannattaa vielä kelata tallenteesta, vaikka ne kuinka tuttuja olisivat. FC Lahden uskomaton nousu viime hetkillä tasoihin ja häämöttävä jatkoaika, VAR, maalin hylkääminen ja Jaron nousun varmistuminen. Tunteita, joita ei voi käsikirjoittaa.
Ja kun oikein tarkkaan katsoo, niin jollain tapaa FC Lahden juhlinta myöhemmin VAR:n hylkäämän maalin jälkeen oli vielä alkukantaisempaa ja suoraan sydämestä tulevaa kuin Jaron sinänsä riehakas juhlinta muutama minuutti myöhemmin.
Mestaruus on juhlansa ansainnut, nousu on juhlansa ansainnut – ehdottomasti. Mutta lopulta se suurin saavutus ei ole suuri voitto, vaan suuri selviytyminen. Ja vastaavasti mestaruuden menettäminen on lopulta pientä siihen verrattuna, että menettää kaiken.
Mikael Erävuori
Kirjoittaja on Veikkausliigan toimistolla työskentelevä jalkapalloromantikko
