Respect Ball järjestetään perinteisesti kesäkuun alussa ja siellä jaetaan osa vuotuisista palkinnoista syksyn Captain’s Ballin ohella.

Respect-palkinto on perustettu muistamaan monipuolisesti eri jalkapallon osa-alueiden henkilöitä, jotka osoittavat omalla toiminnallaan Respect-henkeä ja samaan aikaan ansaitsevat toiminnallaan Respectiä itselleen – halusi sitä tai ei.

Tämän vuoden palkittava Paavo Leiramo on palvellut ansiokkaasti yli neljän vuosikymmenen ajan pelin keskeistä tekijää, pelaajaa. Ilman pelaajia, ei ole peliä – eikä mitään pelin ympärilläkään olevaa. Pelaajien hyvinvoinnin takaaminen vaatii lukemattomia tunteja, ihmistuntemusta sekä huumorintajua. Pitkät päivät ja yöt pelaajien, luvalla sanoen, palvelijana, vaatii paljon. Mutta se myös palkitsee.

Ei ehkä näkyvimmällä tavalla – illan palkittavaa on turha otsikoista tai valokuvien eturivistä etsiä. Hänelle – sekä hänen loistaville kollegoilleen ympäri Suomen – tärkein palkinto ja muistutus pelaajalta, on ehkä läimäys selkään ja sana “kiitos”. Nyt on aika antaa se kiitos julkisemmin, näkyvämmin – ja eturivissä, halusi palkittava sitä tai ei. Paavo Leiramo ori poikien ja nuorten maajoukkueissa – nyt Huuhkajissa – vuosikymmenet toiminut ja palvellut henkilö.

Kolme vuotta sitten miesten vuoden pelaajan osalta siirryttiin ns. eurooppalaiseen rytmiin eli palkinto jaetaan eurooppalaisen kauden päätteeksi. Tänä vuonna palkinnon saaja on huippukauden pelannut Teemu Pukki.

MUUT PALKITUT:

Frenckell-mitali + UEFA 100 match caps

Tuija Hyyrynen

Kun pelaaja on pelannut 100 A-maaottelua, Suomen Palloliitto palkitsee pelaajan Frenckell mitalilla. Lisäksi UEFA muistaa kaikkia 100 A-maaottelun rajapyykin saavuttaneita omalla palkinnolla.

Kultainen ranneke

Nora Heroum

Minna Meriluoto

Kultainen ansiomerkki

Lukas Hradecky

Joona Toivio

Jori Särkkä

Hopeinen ansiomerkki

Rasmus Schüller

Paulus Arajuuri

Jere Uronen

Palloliitolla on useita tapoja muistaa niin seuratoimijoita kuin A-maajoukkuepelaajia. Maaotteluista pelaajat saavat ansiomerkkipisteitä, joiden mukaan ansiomerkit määräytyvät. Karsintaotteluista saa esimerkiksi enemmän pisteitä kuin tavallisesta maaottelusta. Seuratoimijat saavat ansiomerkkipisteitä tehtävien sekä vuosien mukaan, joita he ovat seuroissa toimineet.