KPV pelasi pääsarjatasolla viimeksi vuonna 1990 ja seuran menestysvuodet osuvat 1960-70 luvun vaihteeseen, kun se voitti yhteensä neljä mitalia, kruununa vuoden 1969 mestaruus. Menestysvuosien henki elää edelleenkin vahvasti Kokkolassa, sillä useita kulta-aikojen pelaajia on ollut vuosien varrella mukana seuran toiminnassa jollain tasolla ja legendoja näkyy edelleen sekä seuraamassa harjoituksia että joukkueen otteita pelikatsomossa.

– Tämä on jokaiselle heillekin iso juttu ja helpotuksen huokaus. Jossain vaiheessa pääsarjassa pelaaminen tuntui aika kaukaiselta haaveelta. Tämä nousu on myös heille.

Myntin isä Kent oli yksi menestysvuosien ikoneista, mutta hän menehtyi pitkän sairauden jälkeen viime vuoden lopulla. Joukkue muisti nousun jälkeen legendojaan käymällä muun muassa tervehtimässä joukkueen pitkäaikaista mestaruusvahti Gunnar Isosaarta sekä kunnioittamassa Kent Myntin muistoa hänen haudallaan. Nousu oli siis monessa mielessä Myntille vaikuttava kokemus.

– Itselleni se oli erittäin tunteellinen. Isä sairasti pitkään ja monta kertaa juttelimme, että olisi hienoa nähdä KPV vielä liigassa. Häneltä jäi se valitettavasti tällä puolella näkemättä.

36-vuotias Myntti on viimeiset neljä vuotta käynyt töissä pelaamisen ohella ja uran jatko on vielä harkinnassa. Liigakokemusta häneltä löytyy muun muassa FF Jarosta, FC Hämeenlinnasta ja Tampere Unitedista, jonka riveissä hän voitti myös maalikuninkuuden kaudella 2008. Ulkomailta on kertynyt kokemusta Norjasta Tromssasta sekä Saksasta Hansa Rostockista. Paluu Veikkausliigaan kutkuttelee mielessä, mutta hän ei aio pitää kiirettä päätöksensä kanssa.

– Töiden kanssa on ollut omat haasteensa ja välillä on ollut aika rankkaa. Toistaiseksi kuitenkin sekä KPV että työnantaja ovat tarvittaessa joustaneet. En osaa vielä täysin sanoa jatkuuko ura vielä. Oma motivaatio on se isoin tekijä. Se tärkein tuli nyt saavutettua nousun myötä ja se ajoi minua viime vuodet. Olen ottanut sen asenteen, että puhallan nyt kaiken ensin ulos ja sen jälkeen selvällä päällä katsotaan mitä teen. Toisaalta kyllä se vähän houkuttelisi, mutten koe että minulta puuttuu mitään eikä minulla ole sen suhteen omia tavoitteita. Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan, Myntti valottaa uransa jatkoa.

lähde: www.jpy.fi