Nikkilä (29) ja Kovaqi (23) kuuluivat päättyneellä kaudella TPV:n vakiomiehistöön; Nikkilä pelasi loukkaantumisestaan johtuen 17 Kakkosen ottelua ja molemmat nousukarsintaottelut, mutta Kovaqi oli kentällä yhtä lukuun ottamatta kaikissa kauden otteluissa. Kumpikin puolustaja pelasi otteluissa täydet minuutit.

Nikkilä pelasi Futisklubi-iästä TPV:n juniorijoukkueissa 15-vuotiaaksi, jolloin hän nousi Kakkosen länsilohkossa pelaavaan edustusjoukkueeseen.

TPV:n miesten edustuksessa Nikkilä on pelannut kaudet 2004-2007, 2011 ja vuodesta 2016 alkaen. Nikkilä pelasi kausilla 2008-2009 sekä 2014-2015 Valkeakosken Hakan liigajoukkueessa 78 ottelua. Ensimmäisen Haka-pestin jälkeen tie kulki Tampere Unitediin, mutta loukkaantuminen talvella esti sarjapelit kaudella 2010. Nikkilä edusti Ilvestä kausina 2012-2013 yhteensä 54 ottelussa ensin Kakkosessa ja toisella kaudella Ykkösessä. TPV:hen oma kasvatti palasi ensimmäisen kerran kaudeksi 2011 ja toisen kerran alkuvuodesta 2016.

Yli 190-senttinen Ardian Kovaqi muutti kolmivuotiaana Suomeen Kosovosta. Puolustaja pelasi Jyväskylässä neljässä seurassa ja Lappeenrannassa Kakkosta FC Kultsussa. Ennen siirtymistään Kultsuun Kovaqi oli kolme kuukautta JJK:n liigajoukkueen harjoitusryhmässä, mutta ei lopulta saanut sopimusta.

Lähde: www.tpv.fi