Manninen aloittaa tehtävässään joulukuussa ja sopimus on kaksivuotinen. Toiminimikkeenä Mannisella on seuran päävalmentaja: hän luotsaa siis Naisten Liigassa pelaavaa edustusjoukkuetta sekä toimii valmennuspäällikkönä vastuualueenaan naisten liigajoukkue sekä naisten kakkosjoukkue ja B18- sekä B16-tytöt.

Reilu viikko sitten päättyneellä Naisten Liigan kaudella JyPK ylsi ylempään loppusarjaan ja sijoittui lopulta hienosti viidenneksi; heti toisella pääsarjakaudellaan siis. JyPK:n B18-tytöt nappasivat SM-sarjassa hopeaa.

Lauantaina päättyneellä Miesten Ykkösen kaudella Mikko Manninen toimi JJK:ssa pelaajana sekä päävalmentajana yhdessä Janne Korhosen kanssa. Kyseessä oli Mannisen ensimmäinen valmennuspesti aikuisten tasolla.

– Oman kehittymiseni kannalta rooli JyPK:ssä on ajatuksen tasolla täydellinen ja tosi innolla lähden sitä toteuttamaan. JJK:lle kaikkea hyvää jatkoon, kiitos näistä vuosista ja varmasti tulee ikävä – ainakin kentälle, Manninen tuumii.

– Olisi toisaalta ollut hauskaa jatkaa myös JJK:ssa, mutta vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä JyPK pystyy alueella tarjoamaan parhaan toimintaympäristön laadukkaaseen valmentamiseen, Manninen vielä pohtii.

Manninen on 33-vuotias Korpilahden Martin ja JJK:n kasvatti. Kaudet 2005-2010 hän pelasi Veikkausliigaa FC Hakan ja TPS:n riveissä ennen paluuta kotikonnuille ja JJK-paitaan.

Usean kauden ajan Manninen toimi pelaajauransa ohessa valmentajana JJK:n junioreissa ennen viimeisintä pestiään edustusjoukkueen peräsimessä. UEFA A -valmentajatutkinnon omaava Manninen luotsasi muun muassa JJK:n B-junioreita menestyksekkäästi useamman vuoden ajan. Nyt edessä siintävät siis uudet haasteet, päävalmentajana pääsarjatasolla, Naisten Liigassa ja JyPK-organisaatiossa.

Lähde: www.jypkliiga.fi