Suomella oli ottelun alussa hiukan vaikeuksia pienellä kentällä vahvasti ylhäältä prässänneen Latvian kanssa. Emännät hyökkäsivät suoraviivaisesti pystysyötöillä kohti Suomen rangaistusaluetta ja pystyivät näistä tilanteita iskemään myös kaksi maalia. Välissä Eveliina Summanen pääsi tasoittamaan ja näin tauolle mentiin 2-1-lukemissa.

Suomi sai peliään kuitenkin kulkemaan paremmin jo avausjakson edetessä ja toisella jaksolla ote siirtyi yhä enemmän Suomen haltuun. Selina Mustajoki tasoitti ja lopussa vaihdosta kentälle tulleet Tia-Maria Jaakonsaari ja Iina Salmi viimeistelivät kylmänrauhallisesti voiton sinetöineet maalit.

Päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälän mukaan ottelun alku meni hiukan totuttelemiseen, mutta hyviä merkkejä pelissä näkyi sitä enemmän mitä pidemmälle pelikello tikitti.

– Pelasimme rohkeasti alusta saakka, mutta olimme ehkä hiukan pehmeitä. Vähän voi laittaa senkin piikkiin, että yhteisen sävelen löytymiseen meni jonkin aikaa alusta. Vähän harjoittelimme siinä vielä, Lappi-Seppälä totesi Palloliiton sivuilla.

– Pelinavaaminen ja –rakentelu oli oikeastaan alusta asti hyvää, mutta viimeisellä kolmanneksella ratkaisut olivat huonoja. Emme saaneet tilanteitamme käännettyä kunnon maalipaikoiksi. Olimme kuitenkin kaikkiaan pelaavampi joukkue ja meillä oli enemmän paikkoja, lopussa vaihtopelaajat sitten vielä toivat tuoreita jalkoja ja tehoja viimeistelyyn. Olimme myös kaksinkamppailuissa toisella jaksolla vahvempia kuin alussa.

Latvian leiri on kaikkineen sujunut positiivisissa merkeissä muutenkin kuin keskiviikon voiton myötä. Toiseen kohtaamiseen perjantaina voikin Lappi-Seppälän mukaan lähteä luottavaisena.

– Meillä oli jo todella hyvät kaksi valmistavaa harjoitusta, joissa oli hyvä intensiteetti. Perjantain otteluun on varmasti helpompi lähteä, kun tiedämme mitä vastaan tulee paremmin ja meillä on yksi yhteinen ottelu alla.

– Teemme varmasti paljon muutoksia kokoonpanoon, koska tarkoitus on antaa mahdollisuus kaikille. En usko kuitenkaan sen vaikuttavan tasoomme mitenkään, kaikki ovat harjoituksissa olleet tosi hyviä ja tämä on todella tasainen ryhmä. Harjoitusten perusteella voi heittää oikeastaan ketkä tahansa pelaajat avaukseen, Lappi-Seppälä kehui.

Perjantain ottelu Riikassa alkaa kello 11.00.

Latvia A – Suomi B 2-4 (2-1)

9. 1-0 Viktorija Zaicikova

34. 1-1 Eveliina Summanen

37. 2-1 Sandra Voitane

65. 2-2 Selina Mustajoki

80. 2-3 Tia-Maria Jaakonsaari

83. 2-4 Iina Salmi

Suomen kokoonpano:

Paula Myllyoja

Nea Lehtola

Alina Schrey

Selina Mustajoki

Anni Miettunen

Tiia Savolainen >> 81. Iida Laakkonen

Eveliina Summanen >> 81. Vilma Väisänen

Johanna Salmijärvi >> Tia-Maria Jaakonsaari

Aada Törrönen >> 81. Roosa Toivanen

Anni-Maija Kauppila >> 73. Iina Salmi

Hanna Ruohomaa

Vaihdossa:

Anna Tamminen

Roosa Ärväs

Emilia Ukkonen

Elina Salmi

Lähde: www.palloliitto.fi