Maalivahti Milla-Maj Majasaari, puolustajat Katja Hakala, Iines Lehkonen ja Frida Lähteenmäki sekä keskikenttäpelaajat Riikka Ketoja ja Milla Rantamäki pelaavat alkavalla kaudella TPS:n paidassa. TPS:n naisten edustusjoukkue julkaisi 14 pelaajasopimusta jo joulukuussa, joten raitapaidoilla on koossa nyt yhteensä 20 pelaajasopimusta kaudelle 2018.

18-vuotias Majasaari torjui TPS:n maalilla viime vuonna Naisten liigan loppukauden ottelut kesästä lähtien. Iines Lehkonen on menestyvässä urheiluperheessä kasvanut pelaajalupaus, joka haluaa kehittyä ja saada lisää vastuuta myös aikuisten tasolla. 20-vuotias Lähteenmäki ja 22-vuotias Rantamäki siirtyivät jo viime kaudella TPS:n riveihin, mutta he jäivät melko vähälle vastuulle kaudella 2017. Katja Hakala siirtyy TPS:ään täksi kaudeksi FC Hongan riveistä. Reilun viikon päästä 22 vuotta täyttävä Hakala pelasi kaudella 2016 Oxfordissa Englannissa.

Keskikenttäpelaaja Riikka Ketoja kuului jo viime kaudella TPS:n runkopelaajiin. Hän siirtyi viime kaudeksi Turkuun ruotsalaisesta Sunnanå SK:sta, jota hän edusti kaksi kautta. 23-vuotias Ketoja on alun perin pietarsaarelaisen JBK:n kasvatteja. Liigadebyyttinsä hän teki kaudella 2009 toisessa kotikaupunkinsa seurassa, FC Unitedissa, vain 14-vuotiaana. Kaudeksi 2011 hän siirtyi naapurikaupunki Kokkolaan ja F10:n riveihin. Hän on pelannut Naisten liigassa yhteensä 133 ottelua ja viimeistellyt niissä yksitoista maalia. Kaikissa eri ikäluokissa tyttöjen maajoukkueissa pelannut Ketoja debytoi Naisten A-maajoukkueessa jo kesäkuussa 2014.

Lähde: https://fc.tps.fi