Vuonna 1994 syntynyt Ruohomaa siirtyy Klubiin TPS:sta, jota hän edusti kaudet 2014-2017.

TPS:ssa Ruohomaa pelasi neljä kautta ja teki 69 pelissä yhteensä 40 maalia. Menneellä kaudella Ruohomaa onnistui maalinteossa 14 kertaa.

Ennen TPS:aa Ruohomaa pelasi kolme kautta liigaa Nice Futiksessa, jossa hän teki kolmen kauden aikana 16 maalia.

Ruohomaa kuuluu Suomen naisten U23-maajoukkueeseen ja hän on pelannut mm. TU19-maajoukkueen kanssa EM-kisoissa vuonna 2013.

– HJK:n kanssa neuvottelut sujuivat tosi ammattimaisesti ja hyvin alusta loppuun. Joukkueen kokemus ja päämäärätietoisuus olivat isoja tekijöitä sille, että halusin siirtyä Klubiin. Oli tietysti haikeaa jättää TPS neljän kauden jälkeen, mutta olen tosi innoissani sopimuksesta ja tulevasta kaudesta, Ruohomaa kertoo.

– HJK mahdollistaa laadukkaan ja ammattimaisen jalkapalloarjen, joten uskon kehittyväni pelaajana. Kaikki seurassa ottivat minut tosi hyvin vastaan ja haluan auttaa Klubia menestymään ensi kaudella, Ruohomaa lisää.

Lähde: www.hjk-j.fi