Viime kauden aikana naisten joukkueen mukaan noussut nuori Emma Immonen nähdään PK-35 Vantaan ryhmässä myös ensi kaudella. 16-vuotias Immonen solmi Punamustien kanssa kesällä kauden 2018 loppuun asti ulottuvan sopimuksen, joten hän valmistautuu nyt ensimmäiseen täyteen kauteensa Naisten Liigassa.

Immonen nousi Punamustien harjoitusryhmään jo viime talvena, mutta hän aloitti sarjakauden vielä PK-35:n B-tyttöjen mukana. Liigadebyyttinsä Immonen pääsi tekemään toukokuussa, kun hän torjui nollapelin Kuopion Pallokissoja vastaan. Yhteensä Immonen pelasi päättyneellä kaudella kolme Naisten Liigan ottelua ja Suomen Cupin välierän sekä loppuottelun. Immonen kuuluu myös Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueeseen.

PK-35 Vantaa ja maalivahti Velma Oikarinen ovat solmineet kauden 2018 kattavan jatkosopimuksen. Tuleva kausi on 22-vuotiaalle Oikariselle jo seitsemäs Punamustien paidassa.

Oikarinen nousi liigajoukkueen mukaan vuonna 2012 PK-35 Vantaan yhteistyöseura VJS:n kautta. Naisten Liigassa hän teki ensiesiintymisensä kaudella 2014. Punamustissa viettämiensä kausien aikana Oikarinen on ollut voittamassa neljää Suomen mestaruutta ja yhtä Suomen Cupin mestaruutta. Eri ikäluokkien nuorisomaajoukkueissa pelannut Oikarinen on noussut viime vuosina mukaan myös Suomen A-maajoukkuerinkiin.

Loukkaantumiset häiritsivät Oikarisen päättynyttä kautta. Hän pystyi pelaamana kauden aikana vain seitsemän sarjaottelua, joissa hän piti maalinsa puhtaana kahdesti. Yhteensä Oikarinen on pelannut Naisten Liigassa 30 ottelua ja torjunut niissä 13 nollapeliä.

PK-35 Vantaa on solminut hyökkääjä Jasmin Leppiojan kanssa kaksivuotisen pelaajasopimuksen. 17-vuotias Leppioja nousee naisten joukkueen mukaan PK-35:n B-tytöistä.

PK-35:n B-tytöissä Leppioja oli mukana voittamassa Suomen mestaruutta kaudella 2016 ja SM-hopeaa tänä syksynä. Päättyneellä kaudella Leppioja sijoittui B-tyttöjen SM-sarjan maalipörssissä jaetulle kolmannelle sijalle. Vain yksi maali erotti hänet maalipörssin kärkikaksikosta. Leppioja on esiintynyt myös Suomen nuorisomaajoukkueissa.

Leppioja jatkaa omalta osaltaan Punamustien B-tytöistä naisten joukkueeseen nousseiden pelaajien putkea. Hän on kuluneen vuoden aikana jo kuudes B-tytöistä Naisten Liigaan ponnistanut pelaaja.

Lähde: www.pk35vantaa.fi