Puola meni kotiyleisönsä suureksi riemuksi johtoon jo kuudennella minuutilla. Sebastian Dahlström toi kuitenkin vieraat tasoihin vain minuuttia myöhemmin Santeri Hostikan loistavasta esityöstä.

– Saimme mennä matsin aikana aikamoista tunteiden vuoristorataa. Puola pääsi nopeasti johtoon, mutta tulimme tasoihin hienolla hyökkäyksellä. Olimme hieman vaikeuksissa pelin alussa, päävalmentaja Tommi Kautonen kertasi.

– Emme odottaneet, että he tulisivat kolmen alakerralla. Reagoimme siihen kuitenkin nopeasti ja muutimme omaa puolustamistamme. Olimme alussa vaikeuksissa varsinkin laidoilla, mutta saimme tilanteen paremmin hallintaan ensimmäisen puoliajan edetessä. Saimme joitain hyökkäyksiä, mutta aika paljon jouduimme ensimmäisellä puoliajalla puolustamaan omalla kenttäpuoliskolla, hän jatkoi.

Toisen puoliajan ensimmäisen osuman iski Suomi noin tunnin pelin kohdalla, kun Kaan Kairinen upotti upean laukauksen 16-rajan takaa. Puola tuli kuitenkin pian tasoihin ja samantien ohi rangaistuspotkumaalilla. Suomi tasoitti uudelleen 77. minuutilla Fredrik Jensenin toimitettua pallon maaliin Kairisen kulmapotkusta.

– Puola vaihtoi pelaamistaan uudestaan tauolla. Siihen meidän ei tarvinnut enää reagoida, vaan pääsimme pelaamaan niin kuin olimme alusta ajatelleet. Saimme joitain erittäin hyviä keskikentän läpi tulleita kontrolloituja hyökkäyksiä.

– Kaanin johtomaali oli todella hieno ja tilanne näytti meidän kannalta silloin hyvältä. Tuomari alkoi sen jälkeen näytellä jonkinlaista roolia. Minusta se ei ollut rangaistuspotkun arvoinen tilanne. Siinä vaiheessa meidän pojilta vaadittiin luonnetta ja sitähän piru vie vain löytyi. Osoitimme vahvuutta, kun pääsimme tällaisessa paikassa vielä tasoihin. Voimme olla tähän tulokseen tyytyväisiä, nostan kaikille pelaajillemme hattua, luotsi kehui.

Suomi jatkaa karsintoja heti tiistaina, kun Tanska saapuu Helsinkiin. Telia 5 G Areenalla pelattava kamppailu alkaa klo 18.30.

Lähde:www.palloliitto.fi