Ruutu pelasi HJK:ssa kauden 2016, jonka jälkeen hän siirtyi Norjaan IK Grand Bodøn riveihin. Norjassa Ruutu sai hyvin vastuuta, mutta nyt hän teki sopimuksen Klubin kanssa.

Ruutu on aikaisemmin urallaan pelannut HJK:n lisäksi myös PK-35 Vantaassa sekä Connecticutin yliopistossa USA:ssa. Suomen mestaruuden hän on voittanut kahdesti, 2014 ja 2015.

A-maajoukkueessa Ruutu on pelannut vuosien 2014-2016 aikana 14 peliä ja tehnyt yhden maalin.

HJK kärsii tällä hetkellä muutamasta loukkaantumisesta, jonka takia Ruutu on tärkeä palanen jo loppukauden peleihin. Elina Myllymäki ja Laura Hyvönen ovat loppukauden sivussa sekä Essi Sainio muutaman viikon. Myös Amanda Rantanen, Sanna Mäki ja Meri Siponen ovat tällä hetkellä poissa pelaavasta kokoonpanosta vammojensa takia.

Lähde: www.hjk-j.fi