Isännät laittoivat Suomen ahtaalle ensimmäisellä puoliajalla. Ukraina painoi kovaa päälle ja jätti Suomen pallonhallinnan vähäiseksi. Maalipaikoilla ei kuitenkaan juhlittu kummassakaan päässä. Finaalin parhaaksi pelaajaksi valittiin lopulta Suomen maalivahti William Jääskeläinen, joka hoiti tonttinsa mallikkaasti.

Suomi paransi tekemistään toisella 45-minuuttisella. Paras paikka osui pelin loppuvaiheille, kun Ilmari Niskanen nousi vasenta laitaa ja keskitti taka-alueelle. Sinne oli ehtinyt toinen laituri Santeri Hostikka, joka jatkoi pallon maaliin. Tilanne kuitenkin liputettiin paitsioksi.

Varsinainen peliaika päättyi maalittomana ja ratkaisu haettiin 11-metristä. Suomelta onnistuivat Mikko Kuningas, Richard Jensen, Benjamin Källman, Sebastian Dahlström ja Kaan Kairinen. Ukrainan neljäs laukoja epäonnistui yrityksessään.

– Ukrainalla oli taitavia ja nopeita yksilöitä ja he pelasivat hyvin myös joukkueena. Tämä oli meiltä kova taistelu. Kiva oli tietysti voittaa kansainvälinen ottelu pilkuilla, päävalmentaja Tommi Kautonen kehui.

Suomi voitti turnauksen ensimmäisessä pelissään Slovenian 1-0 Källmanin maalilla. Kautonen nostikin viikon positiivisemmaksi asiaksi puolustuksen pitävyyden. EM-karsinnat alkavat syyskuussa ja Suomen lohkoon on arvottu Färsaaret, Puola, Tanska, Georgia ja Liettua.

– Pidimme kahdesti nollan, joka tarkoittaa, että puolustuspeli oli onnistunutta. Maalipaikoille murtautuminen näin kovaa joukkuetta kuin Ukrainaa vastaan ei ole helppoa. Kontrolloitujen hyökkäysten rakentaminen maalipaikoiksi on meille vielä haasteellista.

– Meidän pitää parantaa ja terävöittää varsinkin hyökkäyspelaamistamme, kun kohtaamme Tanskan ja Puolan.

Suomen joukkueessa nähtiin viikolla useita U21-maajoukkuedebyyttejä. Kautonen kehui koko ryhmän suorituksia, mutta nosti esille alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa kapteenin nauhaa kantaneen Kairisen.

– Kaan tuli mukaan joukkueeseen erinomaisesti ja hänessä on paljon potentiaalia, luotsi totesi.

Suomen rangaistuspotkut:

Mikko Kuningas 1-0

Richard Jensen 2-1

Benjamin Källman 3-2

Sebastian Dahlström 4-3

Kaan Kairinen 5-3

Suomen kokoonpano:

12 William Jääskeläinen

2 Anselmi Nurmela

6 Lassi Järvenpää (C)

7 Rasmus Karjalainen ->> 60. 17 Ilmari Niskanen

8 Lauri Ala-Myllymäki (v) ->> 46. 19 Kaan Kairinen (v)

10 Elias Ahde ->> 46. 9 Benjamin Källman

11 Joonas Vahtera ->> 83. 20 Mikko Kuningas

13 Juhani Pikkarainen ->> 16. 4 Richard Jensen

14 Aapo Halme ->> 46. 22 Santeri Hostikka

18 Obed Malolo ->> 69. 3 Aapo Mäenpää

21 Iiro Järvinen ->> 46. 16 Sebastian Dahlström

Vaihdossa:

1 Markus Uusitalo

Lähde: www.palloliitto.fi