Kyseessä on vuoden neljäs maajoukkuetapahtuma ja koossa on jälleen hieman erilainen kokoonpano kuin viimeksi Puolaa ja Tanskaa vastaan.

Eveliina Summanen hakee debyyttiään A-maajoukkuetasolla. Juliette Kemppi puolestaan on avannut kauden hyvin Norjassa ja palaa joukkueeseen. Paluun tekee myös talvella Naisten Liigaan palannut toppari Maija Saari.

– Summanen pelasi hyvät EM-jatkokarsinnat U19-tyttöjen maajoukkueen kanssa ja hänellä on iso rooli HJK:ssa Naisten Liigassa. Nyt edessä on seuraava askel, kun nuorisomaajoukkueet ovat jääneet taakse, Saloranta kommentoi Palloliiton sivuilla.

– Natalia Kuikalla oli viimeksi lievää polvivammaa, emmekä halunneet ottaa riskejä. On hienoa, että sekä hän että Emma Koivisto ovat nyt mukana. Anna Auvinen oli viimeksi ensimmäistä kertaa mukana ja on ollut hienoa huomata, että hän sai kokemuksesta intoa myös seurajoukkueeseensa.

Maalivahdeista mukaan lähtee tällä kertaa Minna Meriluoto ja Siiri Välimaa. Tinja-Riikka Korpela ei ole vielä pelannut loukkaantumisensa jälkeen ja myös Kreeta-Liisa Yli-Säntillä on pientä vammaa. Meriluoto oli akillesjännevamman jäljiltä sivussa yli puoli vuotta, mutta on nyt tehnyt paluun liigakentille HJK:n paidassa.

– Minna on saanut alle täysiä matseja ja on pelannut hyvin. Siiri pelasi viimeksi Puolaa vastaan ensimmäisen A-maaottelunsa ja esitys oli oikein ryhdikäs, Saloranta kehuu.

Suomen joukkue lähtee Kiinaan keskiviikkoaamuna 7.6. Maaottelu pelataan sunnuntaina klo 16.00, joka on Suomen aikaa klo 9.00. Vastustaja on kokenut arvokisakävijä, joten edessä on hieno haaste.

– Kohtasimme viimeksi Tanskan, joka on MM-rankingissa 15. Kiina on sijalla 13, joka kertoo tietysti heidän tasostaan jonkun verran. Algarve Cup ei mennyt heiltä kovin hyvin, mutta vastaan tulee varmasti kova joukkue. Oman haasteensa meille tietysti tuo matkustaminen ja siitä toipuminen.

– Tämä on viimeinen maajoukkuetapahtuma ennen syksyä, joten on todella tärkeää saada nyt aikaan onnistunut leiri ja kovatasoinen ottelu.

Suomen joukkue:

Minna Meriluoto HJK

Siiri Välimaa IK Grand Bodø

Tuija Hyyrynen Fortuna Hjørring

Anna Westerlund Lillestrøm SK

Katarina Naumanen HJK

Anna Auvinen FC Honka

Maija Saari HJK

Natalia Kuikka Florida State University

Emma Koivisto FC Honka

Olga Ahtinen PK-35 Vantaa

Nora Heroum Fortuna Hjørring

Eveliina Summanen HJK

Julia Tunturi TPS

Adelina Engman Kopparbergs/Göteborg FC

Vilma Hakala HJK

Ria Öling Santa Teresa CD

Linda Sällström Vittsjö GIK

Sanni Franssi FC Zürich

Juliette Kemppi Kolbotn IL

Jenny Danielsson Åland United

Lähde: www.palloliitto.fi