Päävalmentaja Marko Saloranta on nimennyt joukkueensa edessä oleviin A-maaotteluihin. Ryhmässä on jonkin verran muutoksia sitten edelliseen Serbia-otteluun.

– USA:ssa pelaavat Emma Koivisto ja Natalia Kuikka ovat jälleen mukana, molemmat pelasivat erittäin hyvin Espanjassa alkuvuodesta, mutta eivät olleet mukana Serbiaa vastaan. Myös Serbiasta sairastumisen takia sivuun jäänyt Olga Ahtinen on nyt mukana, Saloranta luettelee.

Mukana uusina niminä ovat myös U23-maajoukkueessa hyviä otteita esittänyt kaksikko Vilma Hakala ja Kaisa Collin.

– Hiukan on taas muutoksia tehty viime kertaan ja nämä ottelut ovat hyviä paikkoja vielä kokeilla. Edessä ovat sitten vielä kesäkuun maaottelut ennen karsintojen alkamista syksyllä.

Saloranta odottaa hyviä otteluita kumpaakin vastustajaa vastaan.

– Puolasta saimme tänään viimein tuoretta kuvanauhaa ja alamme käydä joukkuetta läpi. Hyvä ryhmä se joka tapauksessa on ja ollut nousujohteisena viime vuosina – kova peli tulee, Saloranta ennakoi.

– Tanska puolestaan on valmentajanvaihdoksen myötä vähän muuttunut, mutta lopputurnausten vakiokävijä on todella kova mittari meille.

Kovat ottelut sopivat tähän väliin Salorannan mukaan erinomaisesti.

– Karsintalohkoon arvotaan kaksi maata meitä ylemmästä korista, joten meidän täytyy oppia pelaamaan kovia vastustajia vastaan – ja myös voittamaan niitä. Hyvä ehdottomasti, että saamme sellaisia nyt vastaan.

Ottelut

7.4. klo 19.00 Puola-Suomi, Pruszkow

11.4. klo 19.00 Tanska-Suomi, Slagelse

Joukkue

Tinja-Riikka Korpela FC Bayern München

Kreeta-Liisa Yli-Säntti Växjö DFF

Tuija Hyyrynen Fortuna Hjørring

Anna Westerlund Lillestrøm SK

Katarina Naumanen HJK

Natalia Kuikka Florida State University

Emma Koivisto Florida State University

Elina Myllymäki HJK

Mimmi Nurmela PK-35 Vantaa

Olga Ahtinen PK-35 Vantaa

Nora Heroum Fortuna Hjørring

Essi Sainio HJK

Julia Tunturi TPS

Adelina Engman Kopparbergs/Göteborg FC

Vilma Hakala HJK

Ria Öling Santa Teresa CD

Linda Sällström Vittsjö GIK

Sanni Franssi FC Zürich

Jenny Danielsson Sporting Club Huelva

Kaisa Collin PK-35 Vantaa

Lähde: www.palloliitto.fi