Mika Kottila on entinen huippupelaaja, joka pelasi urallaan 31 A-maaottelua ja Mestarien liigaa HJK:ssa. MPS-kasvatti voitti HJK:ssa kertaalleen myös Veikkausliigan maalikuninkuuden. Ulkomailla “Hirvi” pelasi Norjassa, Ruotsissa ja Englannissa. Juniorivalmentajana vuodesta 2007

Katseet taaksepäin!

Monella mittarilla suomalainen jalkapallo on mennyt eteenpäin hurjaa vauhtia. Vauhti on ollut jopa liian kova. Olisiko aika katsoa hieman taaksepäin vaikka 20 vuoden päähän?

Olosuhteet Suomessa eivät ole enää ongelma. Halleja, lämmitettyjä tekonurmia ja muita hyviä kenttiä on nykypäivänä tarpeeksi takaamaan hyvät harjoitteluolosuhteet junioreille. Valmennuksen taso on mennyt monta pykälää eteenpäin, jos muistelee vaikka omia juniorivuosia. Näistä ovat varmasti kaikki samaa mieltä.

Tuleeko Suomesta kuitenkaan enää huippupelaajia samaa tahtia kuin 90-luvulla ja 2000-luvun alussa. Silloin meillä oli Litmaset, Hyypiät, Kolkat, Niemet, Nurmelat ja kumppanit. Fakta on se, että tällä hetkellä samanlaisia huippupelaajia ei enää ole. Miksei?

Mitä edellä mainitut pelaajat tekivät junioreina? He harjoittelivat pallon kanssa omalla ajallaan joka päivä. He pelasivat omalla ajallaan vapaaehtoisesti kavereidensa kanssa pihapelejä. Kuinka paljon nyky-juniorit treenaavat omalla ajallaan? Melkein voi sanoa, että ei yhtään.

Nykyään 10-vuotiaista eteenpäin pelaajille on tarjolla aamutreenejä, akatemioita, taitokouluja, ekstra-treenejä, tehoryhmiä ja niin edelleen. Ja kun näiden päälle vielä lisätään oman joukkueen treenit ja pelit sekä mahdolliset maajoukkue- ja piirijoukkuetapahtumat, niin yksinkertaisesti pelaajilla ei ole enää aikaa tai mahdollisuuksia omatoimiseen harjoitteluun. Ja kyllä se koulukin pitää vielä hoitaa. Ja jos sitä aikaa on, niin silloinkin nuori pelaajaa vetää “valmentajalta” saadun ohjelman mukaisesti.

Nyt pelaajille opetetaan nuoresta pitäen peliasentoja ja transitioita sekä muita yksityiskohtia näissä tehoryhmissä. Määrällisesti näitä ohjattuja harjoituksia on aivan liikaa. Ja kun kaikissa taotaan junnujen päähän sitä ja tätä, niin tukeeko se edes pelaajien kehittymistä? Määrä ei korvaa laatua.

Kun pelaaja harjoittelee omalla ajallaan, on hänellä silloin 100-prosenttinen motivaatio siihen. Vaikka jalkapallo on muuttunut, on edelleen fakta, että pallo pitää kesyttää. Siihen ei auta mikään muu kuin pallon kanssa tekeminen ja toimiminen, ja nimenomaan niin, että pelaaja nauttii siitä ja tekee sen omaehtoisesti. Silloin oppiminen on tehokkainta.

Niin kuin sanoin, määrä ei korvaa laatua. Pitäisikö vähentää näitä akatemioita ja höpötemiöitä, panostaa enemmän laatuun ja antaa pelaajille mahdollisuus omatoimiseen harjoitteluun, pihapeleihin ja höntsiin? En tiedä, mutta kannattaisi kokeilla. Silloin ainakin harrastuskulut pienenisivät, ja katsomalla menneisyyteen millä tavalla Litmaset, Kolkat ja Hyypiät ovat syntyneet, lisäten siihen parantuneet olosuhteet, valmennuksen ja muut kehittyneet asiat. niin emme me ainakaan metsään mene.

Lue Helsingin piirin 90min-lehden digiversio täältä: http://www.digipaper.fi/90min/127305/