TOP3: Ykkösen maalivahdit

27.4.2011

Ykkösessä käydään kaudella 2011 mielenkiintoinen taistelu niin noususta kuin putoamisista. Maalivahdit ovat tuttuun tapaan tärkeässä roolissa, kun taistellaan tärkeistä pisteitä.

Kymppipaikka.fi listasi Ykkösen kolme parasta maalivahtia.

1. Oskari Forsman, FC KooTeePee

Kotkalaisjoukkueeseen täksi kaudeksi siirtynyt Oskari Forsman on oululaislähtöinen maalivahti. Veikkausliigassa Forsman pelasi kausina 2006-2008 FC Interin riveissä yhteensä kuusi ottelua. Läpimurto jäi kuitenkin tekemättä ja hän on tämän jälkeen dominoinut Ykkösessä, OPS:n ja KooTeePeen riveissä.

Vuonna 1988 syntynyt Forsman on vielä nuori maalivahti ja edessä on varmasti hyvä tulevaisuus. Pelityyli on aika ajoin näyttävä ja yleisön viihdyttäminen kuuluu myös maalivahdin repertuaariin. Tärkein on kuitenkin kunnossa, hän osaa torjua ja pelata tasaisen varmasti.

Jos Forsman pysyy ehjänä, eikä siirry liigakentille kauden aikana, KooTeePee taistelee hänen avullaan noususta Veikkausliigaan.

Forsman pystyisi pelaamaan hyvällä tasolla myös Veikkausliigassa, mutta maalivahti-paikat ovat kortilla.

2. Juha Tuomi, FC Lahti

Vuonna 1989 syntynyt Juha Tuomi on saanut parin edelliskauden aikana mukavasti vastuuta FC Lahden riveissä Veikkausliigassa. Vaikka otteissa on välillä pientä epävarmuutta, ei lahtelaisjoukkueen putoamista voi laittaa maalivahtipelin piikkiin.

Nyt kokemusta on taas enemmän ja itseluottamus on varmasti Ykkösessä entistä kovempi. Tuomi taistelee peliajasta Janne Leinon kanssa, joten kilpailutilanne parantaa varmasti vielä Tuomen otteita.

Tuomi 183-senttinen maalivahti. Mitta on riittävä, mutta silti keskityspalloissa hän on pienissä vaikeuksissa ajoittain. Lähitorjunnat ja tasaiset otteet ovat kuitenkin Ykkösen tasolla eliittiä.

Jos Tuomi pelaa hyvin, FC Lahti taistelee noususta.

3. Aapo Kiljunen, FC Viikingit

25-vuotias Kiljunen on ollut äärimmäisen lupaava maalivahti nuorempana ja kuulunut eri poikamaajoukkueiden vakiokalustoon. Veikkausliigassa hän oli pitkään MYPAn riveissä, mutta läpimurtoa ei tullut ja hän haki ajoittain peliaikaa Ykkösen eri seuroista. Tämä näkyi myös miehen epävarmoissa otteissa.

Viime kaudella Kiljunen kuitenkin pelasi säännöllisesti TPV:n riveissä Ykkösessä. Vaikka tamperelaisjoukkue putosi viime kauden päätteeksi Kakkoseen, oli Kiljunen silti vakuuttava maalinsuulla. Eli pikku hiljaa hän alkaa taas lunastamaan häneen asetettuja kovia odotuksia.

Nyt Kiljunen on kovan paikan edessä, sillä hänen pitää Viikingeissä korvata Luis Fernandon saappaat. Jos kausi lähtee hyvin liikkeelle, Kiljunen saa varmasti vielä enemmän itseluottamusta ja astuu taas askeleen eteenpäin urallaan.

Kiljusella on nyt Viikingeissä ensimmäistä kertaa kunnollinen mahdollisuus näyttää olevansa voittava maalivahti.

Lähellä TOP3:sta

Jeremy Vuolo (AC Oulu), Miikka Häkkinen (PK-35 Vantaa), Lauri Pirhonen (FC PoPa)

Kymppipaikka.fi / toimitus