Kuninkaan aikakausi FC Lahdessa päättymässä

11.2.2011

Jari Litmanen ilmoitti perjantai-iltana, ettei näillä näkymin pelaa FC Lahden paidassa ensi kaudella. Litmasen mukaan jatkuva reissaaminen Tallinnan, Helsingin ja Lahden välillä ei mahdollista täysipainotteista sitoutumista FC Lahteen.

- Yhtälö on liian vaikea. Olen matkustanut jo kaksi vuotta Lahteen Tallinnasta ja Helsingistä. Nyt tämä järjestely tuntuu liian raskaalta, Litmanen sanoo FC Lahden sivuilla.

- Samalla joudun tekemään liian paljon kompromisseja harjoittelun sekä pelaamisen suhteen sillä en pysty mitenkään osallistumaan täysipainoisesti FC Lahden toimintaan.

FC Lahden valmentaja Tommi Kautonen ymmärtää monivuotisen pelikaverinsa ja ystävänsä päätöksen.

- Päätös ei ole mikään yllätys, sillä olemme viimeisen kahden vuoden aikana puhuneet useasti siitä, että tämä on vähän mahdoton juttu, Kautonen arvioi.

Litmasen päätös siitä, ettei ura todennäköisesti jatku FC Lahdessa, ei ole yhteydessä päätökseen pelaajauran lopettamisesta. Peliuran jatkoa Litmanen pohtii ilman kiirettä.

- Nyt on ensimmäinen askel edetty ja jatkoa mietin rauhassa tulevien viikkojen aikana, ensi sunnuntaina 40 vuotta täyttävä Suomi-jalkapallon kuningas kertoo.

Lähde: www.fclahti.fi

Näitä ei jatkossa Kuninkaalta nähdä - ainakaan FC Lahden paidassa:

httpv://www.youtube.com/watch?v=VvHOQQvUKuU