FC Hämeenlinnalle kokenut brassitoppari

16.2.2011

Kaurialan olympiastadionilla soi ensi kaudella pitkästä aikaa samba, kun 27-vuotias brasilialainen toppari Graciano Ozeias pääsi yhteisymmärrykseen sopimusneuvotteluissa.

Kaudeksi 2007 Suomeen ja tarkemmin ottaen Tornioon saapunut brassi on pelannut jalkapalloa ammatikseen koko aikuisikänsä. Ennen Suomeen tuloaan Graciano loi uraa kotimaassaan, mutta mahtuupa meriittilistalle Kiinan Superliigassa saavutettu mestaruuskin. Torniossa vietetyn kauden jälkeen mies siirtyi PS Kemiin, jossa kului edelliset kolme kautta. Neljän vuoden Meri-Lapin kiertueen jälkeen mies etsi uusia haasteita, ollen itse aktiivinen seuran suuntaan.

- Puhelin pirahti tammikuun alussa, mutta silloin keskustelut eivät vielä johtaneet sopimukseen. Viimeisen parin viikon aikana neuvottelut menivät kuitenkin hyvässä hengessä eteenpäin ja lopulta haluttuun lopputulokseen, kertoo päävalmentaja Jussi Lempinen FC Hämeenlinnan verkkosivuilla.

Suomessa vietetyillä kausillaan maaliskuun puolessa välissä Suomeen ja Hämeenlinnaan saapuva Graciano Ozei on onnistunut mukavasti myös maalinteossa.

- Graciano on paitsi kokenut, myös todella fyysinen pelaaja. Olemme etsineet aktiivisesti isoa topparia ja nyt sellainen tarttui haaviin. Graciano tuo hyökkäyspään erikoistilanteisiin roppakaupalla voimaa ja toivottavasti myös tehoja. Olen seurannut kaveria läheltä kolmen viime kauden ajan. Tällä ajanjaksolla hän on ollut Ykkösen ehdotonta eliittiä. Tämän hankinnan myötä alakertamme kestää minkä tahansa Ykkösen joukkueen asettaman haasteen, Lempinen toteaa.

Lähde: www.fchameenlinna.fi