AC Oulun maalille paluumuuttaja

AC Oulun maalille paluumuuttaja

12.11.2017

AC Oulu on kiinnittänyt ensi kauden kokoonpanoonsa vuoden mittaisella sopimuksella paluumuuttaja Tommi Lindholmin, jolle on lähtökohtaisesti tarjolla vastuuvahdin rooli laivastonsinisten tolppien välissä.

Lindholm on tuttu kasvo AC Oulusta, sillä 22-vuotias maalivahti ehti edustaa laivastonsinisiä kaudet 2012-2016, kunnes tie vei vuodeksi Mikkelin Pallo-Kissojen maalille Kakkoseen. Nyt Lindholm palaa AC Oulun maalin suulle yhden vuoden kokeneempana.

Aikaisemmalla visiitillä Lindholmille kertyi AC Oulun paidassa 12 virallista ottelua, joista 10 miesten Ykkösessä. Yhtenä kohokohtana voidaan mainita 31.5.2013 pelattu paikallispeli Oulun Palloseuraa vastaan, jossa Lindholm piti maalinsa puhtaana maalittomaan tasapeliin päättyneessä ottelussa 3400 katsojan silmien edessä.

Viime kaudella Kakkosen A-lohkossa Lindholm pelasi täydet 22 ottelua, päästettyjen maalien keskiarvon ollessa tasan 2. Kausi sisälsi myös kolme nollapeliä. MiPK sijoittui 12 joukkueen sarjassa kuudenneksi keräten 8 voittoa ja 29 pistettä.

 Lähde: www.acoulu.fi