AC Oululle lainapelaaja RoPS:sta – ghanalaishyökkääjä testissä

AC Oululle lainapelaaja RoPS:sta – ghanalaishyökkääjä testissä

12.8.2016

Oululaislähtöinen Rovaniemen Palloseuran liigapelaaja Akseli Kalermo liittyy Laivastonsinisten riveihin syyskuun alkuun kestävällä lainasopimuksella. 

Kalermo, 19, on AC Oulun uusi vahvistus. Aluksi on sovittu syyskuun alkuun kestävästä lainasopimuksesta, mutta myöskään koko loppukauden kestävä lainasopimus ei ole pois suljettua. Kalermo on pelannut tällä kaudella kuudessa Veikkausliiga-ottelussa Rovaniemen Palloseuran riveissä.

Ennen RoPS-kuviota hän on kokeillut siipiään Ruotsissa IF Brommapojkarnan sekä Italiassa Atalantan organisaatiossa. Rovaniemelle Kalermo siirtyi kesken viime kauden. Oulussa hän on pelannut juniorivuosina OLS:n riveissä. Lisäksi Kalermo on pelannut 2012 vuodesta lähtien kaikissa poikamaajoukkueissa. Tällä hetkellä hänet löytää U19-joukkueesta, jossa pelejä on kertynyt kaksi kappaletta.

AC Oulun riveissä on myös uusi testipelaaja. Keskiviikkona ensimmäisen kerran Laivastonsinisten harjoituksissa on esiintynyt 18-vuotias ghanalaishyökkääjä Cephas Doku. Hän on ollut aikaisemmin mukana mm. Ghanan U20-maajoukkue-ehdokasryhmässä. Dokun testijakso kestää kaksi viikkoa. Kyseisen testipelaajan lisäksi AC Oulun hankintalistalla on 1-2 kotimaista pelaajaa. Heidän nimensä tullaan julkaisemaan myöhemmin.

Loukkaantumispuolella harmia tuo Markus Heikkisen tilanne. Heikkinen loukkaantui edellisessä ottelussa, ja hän on lihasvamman vuoksi sivussa muutaman viikon.

Lähde: www.acoulu.fi