AC Oulu siirtyy Raatin stadionille

14.6.2011

AC Oulun pitkä odotus päättyy vihdoin tulevana lauantaina, kun AC Oulu pelaa ensimmäisen ottelunsa remontoidulla ja uusitulla Raatin stadionilla keskellä kaupunkia.

Kaiken kaikkiaankin AC Oulun kaudessa otetaan esille uusi sivu, sillä seuraavista seitsemästä ottelusta peräti kuusi pelataan Oulussa ja yksi Kemissä. Ensimmäisistä seitsemästä ottelustaan AC Oulu pelasi viisi vieraissa ja vain kaksi Oulussa.

- Raattiin siirtyminen on asia, jota monet ovat odottaneet kymmenen vuotta. Pääsemme luonnonnurmelle pelaamaan ja harjoittelemaan, joten kautemme luonne muuttuu. Voimme jatkaa pelimme kehittämistä hienoissa puitteissa, päävalmentaja Juha Malinen iloitsee seuran verkkosivuilla.

- Yleisöä oli Castrenillakin hienosti kahdessa ensimmäisessä pelissä, mutta Raatissa odottavat uudet ja hienot tilat. Nyt voimme tarjota oululaisyleisölle ihan eri tason olosuhteet, jatkaa Malinen.

Lauantaina onkin jokaisen Oulun seudun jalkapallo- ja urheiluihmisen syytä olla paikan päällä Raatissa, kun oululainen huippujalkapalloilu palaa kotiin.

Lähde: www.acoulu.fi